Sitaatti-inspiraatioita

Loppu toistaiseksi

2011-05-12T15:47:00.000+03:00

Hei,

omistan nyt aikaani nuorille vinkkaukseen, joten tämä Sitaatti-inspiraatioita ei päivity. Kiitos lukijoille!
T. Sini Kiuas

Hanna-Riikka Kuisma: Sydänvarjo. Like, 2011

2011-04-27T09:10:00.000+03:00

"Nykyajan ylisuvaitsevaisuudesta tuli mieleen, että satuin ihan vahingossa viime viikonloppuna katsomaan jotain kulttuuriohjelmaa. Yleensä katson hyviä sarjoja, elokuvia tai lifestyle-ohjelmia. Kanava jäi päälle, koska siinä haastateltiin yhtä kuvataiteilijaa, jonka näyttelyssä olin käynyt. Ei ollut päässyt unohtumaan, koska mun nykytaidenäyttelyissä käynnit on laskettavissa yhden käden sormilla. Marko oli iltavuorossa ja Rasmus nukkumassa. Poljin stepperillä samaan aikaan kun odottelin raskaustestin valmistumista ja surffailin kanavilla. Teen testin ihan varmuuden vuoksi joka perjantai sen takia, että tietää voiko ottaa sidukkaa tai vinkkua jos siltä tuntuu vai onko uusi masuasukas tulossa. Oli sitten viikolla ollut seksiä tai ei. Eihän sitä koskaan tiedä, milloin se näkyy. Yleensä teen sen Dr. Philin tai Oprahin aikaan kun Rasmus on päikkäreillä, mutta sillä kertaa se oli jostain syystä jäänyt illaksi. Tunnistin ruudussa esiteltyjä kuvia ja muistin nimen. Ei tullut yllätyksenä, että nainen oli kalju ja lävistetty. Tyypillinen lesbo. Pistin ääntä kovemmalle ja hiljensin steppauksen tahtia."

- ote s. 43

Elizabeth Gilbert: Eat pray love - omaa tietä etsimässä Italiassa, Intiassa ja Indonesiassa. Suom. Taina Aarne.Seven-pokkarit, 2010. (alkuteos 2006)

2011-04-11T09:20:00.000+03:00

"Perinteinen japa mala muodostuu 108 helmestä. Itämaisten filosofien esoteerisissa piireissä lukua 108 pidetään kaikkein sopivimpana lukuna, se on täydellinen kolmella jaollinen kolmenumeroinen luku, jonka numeroista tulee yhteenlaskettuna yhdeksän, joka on yhtä kuin kolme kertaa kolme. Kolme puolestaan on tietenkin numero, joka edustaa täydellisintä mahdollista tasapainoa, kuten on ilmeistä jokaiselle, joka on joskus pohtinut Pyhää kolmiyhteisyyttä tai yksinkertaista baarijakkaraa. Koska tämä kirja kertoo henkisen tasapainon tavoittelusta, päätin antaa sille japa malan rakenteen jakamalla tarinani 108 kertomukseksi eli helmeksi. Lisäksi tämä 108 kertomuksen helminauha on jaettu kolmeen jaksoon, joista yksi on omistettu Italialle, yksi Intialle ja yksi Indonesialle - kolmelle maalle, joissa vierailin vuoden mittaisen itsetutkiskeluni aikana. Tästä jaosta seuraa, että jokaisessa jaksossa on 36 kertomusta, mikä kiehtoo minua henkilökohtaisesti siksi, että kirjoitan tätä kirjaa kolmantenakymmenentenäkuudentena elinvuotenani."

- ote s. 10

Timo Saarto: Vaitelias poika. Karisto, 2011

2011-04-07T09:40:00.000+03:00

"Auto on luunvalkoinen, ei kovin vanha, se on nyt Kivimurskaamon kohdalla ja tulee koko ajan lähemmäs. Siinä on pyöreät etulyhdyt ja niiden alapuolella pikkulamput kuin kyyneleet. Säleikkö on suuri surullinen suu, auto näyttää hyvin alakuloiselta. Orava eksyy tielle, pomppii levottomasti asvaltilla ja jähmettyy kauhusta. Luukyynelauto kiitä sitä kohti, ajaa yli ja jättää sen verisenä länttinä varisten nokittavaksi. Autoa ajaa kalpea mies, jolla on lasipallot silminä ja terävä nenä. Mies ei hymyile, hänellä ei ole minkäänlaista ilmettä, lasipallosilmät tuijottavat tietä elottomina. Auto kulkee nyt Hopeavuoren kohdalle ja matalalla paistavan auringon säteet välähtävät sen vinhasti pyörivissä pölykapseleissa. Se lähtee nousemaan Pasilankatua, ohittaa surmatalon ja keltaisen lippakioskin, jonka takana kaksi nuorta suutelee. Kolme miestä kellastuneine ylioppilaslakkeineen väistyy sen tieltä, kun se ahmii katua jota varjostavat korkeiden kivijalkojen päällä lepäävät huvilat. Luukyynelauto sivuuttaa valkoisen aumakattotalon, lasisilmäinen mies hiljentää vauhtia ja pysähtyy lähelle keskusaukion laitaa."

- ote s. 382

Joyce Carol Oates: Kosto: rakkaustarina. Suom. Kaijamari Sivill. Otava, 2011

2011-03-30T11:02:00.000+03:00

"SEN JÄLKEEN KUN hänet oli raiskattu, jätetty hakattuna ja potkittuna kuolemaan saastaisen venevajan lattialle Rocky Point Parkiin. Sen jälkeen kun viisi - tai kuusi tai seitsemän - juopunutta miestä oli retuuttanut hänet venevajaan ja hänen kaksitoistavuotias tyttärensä oli kiljunut Päästäkää meidät! Älkää satuttako! Ei saa satuttaa! Sen jälkeen kun miehet olivat jahdanneet häntä kuin koiralauma saalista, sen jälkeen kun hän oli nyrjäyttänyt nilkkansa, hukannut molemmat korkeakorkoiset sandaalinsa rantapolulle. Sen jälkeen kun hän oli anellut miehiä jättämään tyttärensä rauhaan ja hänelle oli vain naurettu."

- ote s. 7

Italo Calvino: Marcovaldo. Suom. Jorma Kapari. Tammi, Keltaisen kirjaston pokkariversio 2010

2011-03-24T15:21:00.000+02:00

"Hän lähti seuraamaan laumaa ja on mennyt ties minne, Marcovaldo ajatteli ja palasi juoksujalkaa kadulle. Karjalauma oli jo ylittänyt torin ja Marcovaldon oli etsittävä katu jota se oli kulkenut. Mutta vaikutti siltä että tuona yönä useat laumat olivat kulkeneet kaupungin lävitse, jokainen eri katuja, jokaisella suuntanaan oma laaksonsa. Marcovaldo jäljitti ja saavutti yhden lauman, sitten hän huomasi ettei se ollut hänen laumansa; eräässä kadunkulmassa Marcovaldo näki että neljä katua kauempana toinen lauma kulki samansuuntaisesti ja hän riensi niiden perään; siellä karjapaimenet kertoivat että he olivat kohdanneet toisen lauman joka oli menossa päinvastaiseen suuntaan. Näin Marcovaldo kierteli jatkuvasti turhaan siihen asti kunnes viimeinen lehmänkellon kalke oli vaimennut aamun valoon."

- ote s. 58

Raimo Pesonen: Kuinka ei voi ajatella. Siltala, 2011

2011-03-14T15:15:00.001+02:00

    "Ei kiinnosta pätkääkään, paljonko sun pika- ja kevytmetallikaverit nussii tai ei nussi. Tai suomalaiset kauppamatkustajat tai pankkineidit keskimäärin. Mä puhun siitä, mitä musiikki itsessään ilmaisee. Ja hevimetallin kohdalla se ei ole ainakaan seksuaalisuus.
    Vaan?
    Aika ennen murrosikää. Ei-seksuaaliseen satumaahan kaivataan silloin kun lauletaan ritareista ja sodista ja demoneista. Kaiken maailman örkit ja tappamisaiheet tarkoittaa teinin hämmennystä seksuaalisen heräämisen edessä. Soittotaidon palvominen, kaikenlainen kalusto- ja tekniikkarunkkaus, se on turvallisen ja kaikkivoivan isän kaipuuta. Ei mikään ole niin konservatiivista kuin metalli. Just tietynlaiset soundit, soolot, lavaesiintyminen. Kaikki. Meidän isi osaa. Ei virheitä.
    Eli rock´n´rollin pelastus on paskoissa soundeissa ja huonoissa soittajissa. Tulevaisuus alkoi just näyttää valoisalta."

- ote s. 59

Totti Karpela: Sudet, lampaat ja paimenet. Sammakko, 2008

2011-03-02T09:06:00.000+02:00

"Sinussa oli värejä, auringon oranssia, illan purppuraa, metsän vihreää, ääniä, musiikkia, naurua, itkuakin, kaihomieltä, kuolemanpelkoa, rakastetun näkemisen riemua.
    "Viehätät minua, vaikken tiedä, mikä sinä olet", sanoin.
    "Minä olen syntymätön tarina", sinä kuiskasit. "Voit käyttää minua tai vain osan minusta."
    "Kuulostaa houkuttelevalta", sanoin, "mutta ehkä teen sinusta monta pientä kertomusta."
    "Kunhan kirjoitat!" huokaisit ihastuneena."

- Kokoelman aloittava teksti

Hanna Hauru: Liian pienet sandaalit. Like, 2009

2011-02-22T13:38:00.000+02:00

""Samapa tuo miten kuljet", sanoi mieheni kun olimme ensimmäisillä treffeillämme ja kerroin että tykkään olla mieluummin alasti kuin vaatteet päällä.
Pitihän minun toki ihmisten ilmoilla pitää vaatteita, ja aina ne tuntuivat jostakin kohtaa ahdistavan tai hiertävän vaikken minä mikään läski ollut ja vaatteet olivat hyvin istuvia. Mutta heti kun pääsin töiden jälkeen yksiööni, minun oli saaatava kaikki vaatteet pois. Tuli ihan ahtaanpaikankammo niiden jakkupukujen sisällä."

- ote Eevan puvussa -novellin alusta, s. 45

Jukka-Pekka Palviainen: Mitä ikinä keksitkin pelätä. Johnny Kniga, 2010

2011-02-14T14:45:00.000+02:00

"Istun pienellä parvekkeella. Tänne ei mahdu kuin tämä pieni ja pyöreä valurautainen pöytä ja tuoli. Olen pukeutunut aamutakkiin ja sandaaleihin, vaikka viima nipisteleekin paljasta ihoani. Paleleminen tuntuu hyvältä, koska se tuntuu.
193 500 euroa tuntuu myös. Se tuntuu möykkynä rinnassa ja jossain aivojen perukoilla. Se tuntuu yllätykseltä, vaikka kai minun piti siitä tietoinen olla. Se tuntuu mahdottomalta. Mistä minä hankin ne rahat? En mistään. Minä en edes yritä. Minun on päästävä pakoon, vaikka minua saatetaan pitää silmällä. Niinhän minun annetaan ymmärtää."

- ote s. 24

[anonyymi]: Prinsessan kirjeet. Teos, 2010

2011-02-03T08:56:00.002+02:00

"Rakas, komea mieheni,
muinainen kiinalainen mestari piirsi koko elämänsä ajan joka päivä samaa aihetta, kuvaa kirsikkapuun kukasta. Lopputulos ei koskaan saavuttanut sitä täydellisyyden astetta, jota hän tavoitteli. Mietin millainen se olisi ollut, vanhuksen mielikuvan mukainen teos, kukan salaisen olemuksen tavoittava ja vangitseva katoavaisuuden kauneuden julistus.
Jos olisin runoilija, etsisin yhtä ainoa lausetta -tapaa kiittää maailmaa siitä, että olemme saaneet kohdata.

Omasi"

Matti Laine: Ammattilainen. Gummerus, 2010

2011-01-25T13:28:00.000+02:00

"Seven ja Aliisan laskeutuessa Kampin metroasemalle sattui omituinen tapaus. Mies, jota Seve oli luullut edellisenä yönä Helsinki-Vantaan lentoasemalla Fabio Vittorioksi, nousi rullaportaissa heitä vastaan. Hän tunnisti miehen jo kaukaa. Kun edelleen mustiin vaatteisiin pukeutunut mies oli lähempänä, Seve työnsi käden taskuun ja noukki sormiinsa miehen terminaalin lattialle pudottaman hopeisen sormuksen. Äkkiä ilman minkäänlaista näkyvää syytä mies katosi rullaportaiden reunan taakse näkymättömiin. Seve yritti kiinnittää miehen huomion huutamalla tämän perään, muta mies pysyi matalana. Seve ajatteli jo hypätä reunan yli ja lähteä miehen perään, mutta sitten hän tajusi, ettei voinut jättää Aliisaa yksin."

- s. 110

Essi Aro: Pimeässä kasvaneet. Karisto, 2007

2011-01-17T08:43:00.000+02:00

"Immi pakkasi ostoksensa, meni ulos ja nousi pyörän selkään. Hän näki Shellin edessä autoja, joiden takaikkunat oli tummennettu. Taustapeileistä roikkui karvanoppia, wunderbaumeja ja pehmoeläimiä. Autoista kantautui matala musiikki kuin tasaisesti tykyttävä pulssi. Niiden ympärillä seisoskeli ynseän näköisiä poikia ja välinpitämättömiä tyttöjä, joiden farkkujen ja takinhelman välissä pilkotti kaistale paljasta, valkoista vatsaa. Vain muutama vuosi sitten nämä samat nuoret olivat käyneet joka viikko kirjastolla hakemassa fantasiaromaaneja ja ponitallikirjoja. Jotkut olivat ehkä käyneet Immin kotonakin. Olivat sulkeutuneet Oskarin kanssa yläkertaan ja kuunnelleet samaa jyskyttävää musiikkia..
Kukaan ei tervehtinyt Immia, kun hän pyöräili ohi."

- ote s. 13

Oriah Mountain Dreamer: Kutsu. Suom. Irmeli Armiala. Basam Books, 2010 (alkuteos 1999)

2011-01-04T12:57:00.000+02:00

"Minua ei kiinnosta, mitä sinä teet työksesi. Tahdon tietää, mitä sinä kipeimmin kaipaat ja uskallatko uneksia kohtaavasi sen, mitä sydämesi halajaa.
Minua ei kiinnosta, minkä ikäinen sinä olet. Tahdon tietää, uskallatko olla välittämättä siitä, että sinua pidetään hupsuna, kun vaalit rakkauttasi, unelmaasi, elämisen seikkailua.
Minua ei kiinnosta, mitkä planeetat varjostavat kuutasi. Tahdon tietää, oletko koskettanut surusi ydintä, ovatko elämän koettelemukset saaneet sinut avautumaan, vai oletko käpertynyt itseesi ja sulkenut porttisi siitä pelosta, että tuska lisääntyy. Haluan tietää, pystytkö olemaan tuskan, omasi tai minun, lähellä hievahtamatta, yrittämättä peittää tai hälventää tai poistaa sitä."

- ote s. 7

Juha Itkonen: Seitsemäntoista. Otava, 2010

2010-12-28T09:56:00.000+02:00

"Sanat eivät oikein sovellu toiminnan kuvaamiseen. Niin M opettaa oppilailleenkin: miettikää kahteen kertaan, millaista toimintaa teksteihinne tarvitsette. Sanoilla tavoittaa ajatukset ja tunteet, haaveet ja harhakuvat, unelmat, muistot ja suunnitelmat. Sen sijaan niillä ei helposti tavoita nyrkiniskun rusahdusta otsaluuhun tai konekivääritulen meteliä korvissa. Niillä ei tavoita sitä hetkeä, kun kaksi täydellisesti malttinsa menettänyttä ihmistä painii pikkukaupungin kirjaston lavalla järkyttyneen yleisön edessä.
Ei ole syytä yrittääkään kertoa tarkasti tappelun kulkua. Riittää kun tiedetään, ettei kukaan varsinaisesti lyönyt eikä kumpikaan osapuolista loukkaantunut. Julius I:n silmäkulma tosin aukesi, hän putosi vanerikorokkeelta ja löi ohimonsa sen reunaan. "Veri lensi kirjastolla", toinen iltapäivälehdistä pääsi julistamaan."

- ote s. 316-317

Päivi Alasalmi: Koirapäinen pyöveli. Gummerus 2010

2010-12-21T17:30:00.000+02:00

"Kolmekymmenvuotispäivänään Aliisa osti perheelleen velaksi osakkeen Turusta. Nelikymmenvuotislahjakseen hän toivoi ja sai kaupungin terveydenhuoltopiiriltä sterilisaation, vaikka ei hänellä juuri ollut raskaaksi tulemisen vaaraa. Viisikymmenvuotiaana hän möi lapsista tyhjentyneen kotinsa ja osti itselleen kaupungin edustalta pienen saaren, jossa ei asunut ketään toista. Hän muutti sinne suunnittelemaan, kuinka hän kuusikymmenvuotislahjakseen ostaisi hieman maksettua rakkautta: kainalon, jossa sulkea hetkeksi silmänsä. Seitsemänkymmentä täyttäessään hän haluaisi tekonivelen tai"

- ote s. 39, novellista Sudensulhanen

McEvan: Polte. Suom. Juhani Lindholm. Otava, 2010

2010-12-13T11:44:00.000+02:00

"Hän kuului siihen mieslajiin - hieman vaatimattoman näköiseen, usein kaljuun, lyhyeen, lihavaan, fiksuun - johon tietyn tyyppiset kauniit naiset tuntevat selittämätöntä vetoa. Tai ainakin hän itse uskoi niin, ja koska hän ajatteli niin, niin myös näytti olevan. Sekin auttoi, että jotkut naiset pitivät häntä nerona, joka oli pelastamisen tarpeessa. Tässä elämänsä vaiheessa Michael Beard kuitenkin oli henkisiltä ominaisuuksiltaan entisestään surkastunut, kykenemätön mielihyväntunteisiin, yksiviivainen, ahdistunut. Hänen viides avioliittonsa oli hajoamassa ja hänen olisi pitänyt osata käyttäytyä, olla kaukokatseinen, myöntää syyllisyytensä. Eivätkö hänen avioliittonsa olleetkin kuin vuoroveden vaiheet: kun yksi vetäytyi, toinen teki jo tuloaan?

- ote s. 9

Jaana Taponen: Unelmavaras. Karisto, 2010

2010-12-02T13:49:00.000+02:00

     "Mari naurahti epäuskoisena. Ei ollut tottakaan. Alkuviikon aikana heidän kommunikointinsa oli ollut silkkaa turpaan antamista, Kiviseltä Vuoriselle, eikä todellakaan rakkaudella.

- Mari, ei sun tarvitse laittaa mulle meilillä pyyntöä. Voidaanhan me puhuakin, kun istutaan samassa huoneessa.
    (Hiljaisuus.)

- Mari, tämä sun mulle lähettämäsi meilin lopussa oleva SVP-lyhenne on klassisen kirjeenvaihdon loppukohteliaisuus, eikö vain?
- Ei, tuossa se tarkoittaa ihan härmäläisittäin vain Siis Vitun Pian.
    (Vuorisen hämillistä naurua.)

- Mari, voitko sä auttaa?
- En, mulla on kiire.
- Voi ei, mun pitää kysyä tätä sitten Karilta.
- Ehkei sun kannata. Se kuvittelee palkanneensa ammattilaisen."

- ote s. 106

Olli Jalonen: Poikakirja. Otava, 2010

2010-11-24T13:06:00.000+02:00

"Pienen pitäisi jo käydä koulua mutta ei sitä ole voitu laittaa koska sen pää on terävä kuin partaveitsi ja täytyy odottaa että luokkia kuluisi alta pois, edes alakoulun luokat. Se lukee itsekseen kotona jos sitä huvittaa mutta useimmiten se haluaa vain katsella ulos tielle säleverhojen välistä ja katsellessaan se kääntelee säleverhojen nupista niin että tie ja piha ulkona aukenee ja sulkeutuu ja aukenee ja sulkeutuu.
Minä pidän Pienestä niin paljon etten anna kenenkään sitä haukkua enkä edes ruveta ihmettelemään. Tutuista ei kukaan enää uskallakaan koska olen käynyt ensimmäisten päälle ja lyönyt naamaan, ja vaikka olen hävinnyt, olen lyönyt maasta ja purrut kiinnipitelevää kättä tumpun läpi."

- ote s. 100-101

Eeva Rohas: Keltaiset tyypit. Otava, 2010

2010-11-19T16:13:00.001+02:00

"Irene huutaa, huutaa poliiseille, että se on se toinen, se hattupäinen ja paha. Miksette ota kiinni sitä toista! Mutta poliisit sanovat, että tämä on se, jota etsitään ja tyttö taitaa sen kyllä tietää ihan hyvin itsekin. Ja tietäähän tyttö senkin, että on rikollista suojella rikollista? Silloin Daniel kiirehtii selittämään keksineensä kaiken itse, aivan yksin, ja pakottaneensa Irenen valehtelemaan. Piti Ireneä vankinaan, koska pystyy siihen. Koska on iso ja vahva ja Irene heikko ja viaton. Irene ei enää haluaisi olla pieni kirsikkatomaatti, ei yhtään kenenkään silmissä, mutta häntä alkaa väkisinkin itkettää ja hän tyrskii taas kuin pieni lapsi. Ja silloin, sellaisena, itkun soidessa ja täyttäessä vieraiden päät, hunajatukka ja kermaiho vakuuttavat niin kuin niillä on tapana. Vain Daniel viedään."

- ote s. 125, novellista Jäätelökehä

Siri Hustvedt: Lumous. Suom. Kristiina Rikman. Otava, 2009

2010-11-09T16:12:00.000+02:00

"Salin ja keittiön väliä kulkiessaan ja annoksia pöytiin kiikuttaessaan Lily mietti mielessään, miten oli seissyt alasti ikkunassaan. Hän vilkuili Stuart Hotelia, joka näytti rähjäiseltä päivänvalossa, ja muisteli miltä se oli näyttänyt muutamaa tuntia aikaisemmin - valaistu ikkuna, katulamppujen valo tummalla tiiliseinällä - kerta kaikkiaan toiselta paikalta. Hän nukkuu, Lily ajatteli ja pysähtyi hetkeksi. Hän nojasi selkäänsä tiskiä vasten lautanen oikeassa kädessä ja kahvikuppi vasemmassa, ja sävähti muistaessaan Edward Shapiron hartiat ja ylävartalon. Lautanen putosi ja makkara kierähti lattialle. Lily sukelsi tiskin taakse ja noukki nakin takaisin lautaselle. Se näytti olevan ihan kunnossa. Hän asetti lautasen Elmer Esterbyn eteen."

- ote s. 46

Alexandra Salmela:27. Teos, 2010

2010-10-25T15:08:00.000+03:00

"Moottoritien kuningatar havahtuu. Voi helvetti, hänhän oli ajautumassa väärään juoneen! Hän sytyttää tupakan, kerää ajatuksensa ja hieman rauhoittuneena palaa alkuperäiseen tarinaan. Hän miettii, kuinka hän voisi muokata Jokea ja sen kohtalokasta suhdekolmiota. Hän muuttaisi leveän virran pieneksi tummaksi ja syväksi lammeksi keskellä synkkää metsää. Satumaisessa mökkipahasessa lammen rannalla asuu Klaara, mielialahäiriöstä kärsivä elämänhäviäjä, ja Boris, hänen tahdoton miehensä ja lastensa isä. Klaaran ja Borisin näennäisen idyllinen perhe-elämä alkaa paljastua helvetiksi, kun tilanteeseen sattumalta astuu kaunis liftari Ester, joka kantaa matkalaukussaan suurta salaisuutta..."

- ote s. 306

Ann Heberlein: En tahdo kuolla, en vain jaksa elää. Suom. Ulla Lempinen. Atena, 2010

2010-10-21T12:56:00.000+03:00

"Hän istuutuu keittiösohvan toiseen päähän ja kuuntelee sekavaa kertomustani ahdistuksesta ja haastatteluista ja kirjojen signeerauksista ja esitelmistä ja sotakirjeenvaihtajasta ja televisio-ohjelmista ja matkoista ja itsemurhasta ja syyllisyydentunteista ja kaikista kolumneista ja artikkeleista ja arvosteluista ja Peter Singeristä ja keskusteluista ja hotellihuoneista ja bentsoista ja alkoholista ja maksamattomasta laskupinosta. Hän tajuaa, että kaikki romahtaa. Hän näkee, että olen hyvin sairas, koska hän tietää millainen olen terveenä. Hän muistuttaa, että minulla on myös terve elämä. Elämä, jossa kitken rikkaruohoja, tarjoan raparperipiirakkaa, pelaan korttia poikieni kanssa, halin pikkutyttöäni, käyn vanhempainkokouksissa, katson telkkaria ja maksan laskut ajoissa. Hän puhuu pitkään siitä, miten tärkeää on aina - aina - ottaa lääkkeeni, silloinkin kun olen omasta mielestäni terve. Minulla on krooninen sairaus. Sitä pitää hoitaa joka päivä. Muutaman tunnin kuluttua pystyn jo melkein hymyilemään. Uskon että P pelasti minut. Sinä yönä P pelasti elämäni."

- ote s. 48

Paul Auster: Näkymätön. Suom. Erkki Jukarainen. Tammi, 2010

2010-10-11T12:28:00.000+03:00

"Lähdin kotiin. Ambulanssin odottamisessa ei ollut enää mieltä, joten kävelin rinnettä ylös kohti Broadwayta ja käännyin etelään. Mieleni oli täysin tyhjä, kykenemätön tuottamaan ainuttakaan johdonmukaista ajatusta, mutta kun avasin kämppäni oven, tajusin että nyyhkytin, olin itse asiassa nyyhkyttänyt monta minuuttia. Onneksi kämppäkaverini oli lähtenyt ulos, minkä ansiosta minun ei tarvinnut vaivautua puhumaan hänen kanssaan siinä mielentilassa. Jatkoin itkemistä omassa huoneessani, ja kun kyyneleet lakkasivat vihdoin valumasta, revin Bornin sekin kappaleiksi ja panin kappaleet kirjekuoreen, jonka lähetin hänelle varhain seuraavana aamuna. En raapustanut mukaan kirjelappua. Olin varma, että ele puhui puolestaan ja että Born ymmärtäisi, että olin saanut hänestä tarpeekseni enkä halunnut olla missään tekemisissä hänen saastaisen lehtensä kanssa."

- S. 69

Taina Teerialho: Kesän tunnit. WSOY, 2010

2010-10-04T15:45:00.000+03:00

"Gravel oli ottamassa heitä vastaan, joten hän suorastaam hykerrellen näki, mitä tuleman pitää. Hande ja hän, molemmat vaatimattomia ja yksinkertaista elämää kokeneita miehiä, olisivat nyt kerrassaan suloisten naisten ympäröimänä koko pariviikkoisen kurssin ajan. Ja juuri Hande, hyvä kaveri ja kärsivällinen mies kerta kaikkiaan, joutuisi pitämään itsensä miehenä naisjoukon keskuudessa kaikkine sen paineineen. Tietysti hän itse joutaisi myös hommiin. Muttei hänellä olisi hätää, hänen vaimonsa kun oli lempeänviisas luonne. He olivat olleet naimisissa jo pian neljäkymmentä vuotta ja hän yhä antoi Gravelin rakastaa itseään, sekä päinvastoin. Ei Gravel olisi siitä huolimatta omasta aloitteestaan päätynyt näin suuren naisjoukon keskuuteen. Hande häntä oli pyytänyt mukaan, tueksi ja avuksi. Sillä naiset, vaikka miten taitavia ja oppivaisia, ovat eläväisiä. Gravel olisi voinut sielunsa laittaa pantiksi, ettei tällä kurssilla tule olemaan rauhan iltaa."

- s. 8

Esa Salminen: Leposija Kilimakitossa. Johnny Kniga, 2010

2010-09-30T17:10:00.000+03:00

"Erään iltaruskon kumartuessa päivän ylle Zé oli nähnyt omin silmin peltotöissä spitaalirohjakkeen, jonka oli julistanut kuolleeksi viikkoja aiemmin. Kuokkimassa kalvakkana, äänettömänä. Kyläläiset uskoivat, että voimakkailla maageilla oli kyky nostaa ruumiita orjikseen - ja jopa siirtää ihmisiä esi-isien maahan nostaakseen heidät pian takaisin tomun päälle tallaamaan.
Kerran hän oli tavannut miehen, jonka vatsassa kurisi niin kuin hiekalla olisi edennyt tähtiotsainen Bestar, ei mies ollenkaan, vaan yskivä ja lamppuöljyllä jatketun bensiinin katkuinen moottoripyörä. Hoitaja kertoi, että ukko oli varastanut moottoripyörän vuotta aiemmin, ja nkulukhano-noita oli laskenut hänen päälleen kirouksen, jotta kaikki tietäisivät hänet varkaaksi."

- ote s. 80

Juhani Salokannel: Sivistystahto - Jaan Kross, hänen teoksensa ja virolaisuus. WSOY, 2008

2010-09-16T11:11:00.000+03:00

"Krossin taival vankeudessa ja karkotuksessa tuli kestämään yli kahdeksan vuotta, ja se jakautui kahteen osaan. Ensin hänet kuljetettiin leningradilaisen kauttakulkuvankilan jälkeen Kominmaalle eli Venäjän koilliskolkkaan, joka sijaitsee Ural-vuoriston länsipuolella. Pahamaineiseen Vorkutaan vievän radan varrella on Intan kaupunki, jonka lähistöllä sijainneissa leireissä kului suurin osa tästä ajasta. Pitkä ja hoikka ruumiinrakenne pelasti Krossin joutumasta kaivoksiin, hänet komennettiin hiilenrikastajan ja huovikkaankuivaamon lämmittäjän töihin."

- ote s. 44

Riitta Jalonen: Hyvää yötä Irma Noora. Tammi, 2010

2010-09-10T12:28:00.000+03:00

"Kukaan ei tiedä vaahteranlehdestä, Aleksikselle voisi kertoa vaikka en ole edes varma oliko sitä ollenkaan olemassa. Silti se piti minut hengissä. Katselin kuinka vaahteranlehti leijaili alas taivaalta, laskeutui lähelle silmiä ja nousi sitten taas ylös vain sen tähden että pääsi leijailemaan takaisin alas. Katselin lehden edestakaista liikettä, en mitään muuta. Luulen kurkottaneeni käden ylös mutta voi olla että sitäkään ei ole tapahtunut. Silti olen varma että oikeasti tapahtunut ja se miltä on tuntunut ovat olleet rinnakkain olemassa ja minä muistan molemmista."

- ote s. 156

Kirsti Kuronen: Piruettiystävyys. Karisto, 2010

2010-09-04T07:59:00.000+03:00

"Sataako tänä talvena tarpeeksi lunta, että saadaan linna?
Montako ystävää ihmisellä on oltava?
Olivatko papan ystävät pahkapeikkoja?
Onko perhosilla kieli: puhekieli vai kielikieli?
Onko tyhmiä leikkejä pakko leikkiä?
Miten Tuukka voi olla iloinen, vaikka sen sisko on kuollut?
Pujottaako Samppa mun madot koukkuun ensi kesänä?
Oliko isällä oikeasti nuorena permanentti?
Katseleeko mummu mua jostain?
Pitääkö kaikkien lukea Seitsemän veljestä?
Miksi mulle ei enää myydä lasten annoksia?
Onko Jaakobin poikien nimet osattava?
Miltä tuntuu ensisuudelma?
Näkeekö Tuukka painajaisia?
Onko aikuisten kalentereissa tyhjiä sivuja?
Tuleeko musta isona yhtä kaunis kuin äidistä?
Kukaties musta tulee hyvä balettiope. Ehkä se riittää."

- ote s. 138

Richard Yates: Revolutionary Road. Suom. Markku Päkkilä. Otava, 2009

2010-08-30T15:01:00.000+03:00

"Kaikista Frankin elämän antautumisista tämä tuntui kaikkein eniten voitolta. Koskaan ennen ilo ei ollut kuohahtanut hänen sisällään yhtä voimakkaasti, koskaan ennen kauneus ei ollut kasvanut yhtä puhtaasti totuudesta ja koskaan vaimoaan ottaessaan hän ei ollut tuntenut samanlaista ajan ja tilan täyttävää voitonriemua. Menneisyys lakkaisi olemasta jos hän niin haluaisi, samoin tulevaisuus ja tämän talon seinät ja sitä ympäröivä autio maa, kylät ja puut. Maailmankaikkeus oli hänen hallinnassaan, koska hän oli mies ja koska tämä suurenmoinen olento, joka avautui hänelle ja liikkui hänen otteessaan hellästi ja vahvasti, oli nainen."

- ote s. 139

Linda Olsson: Sonaatti Miriamille. Suom. Anuirmeli Sallamo-Lavi. Gummerus, 2010

2010-08-17T14:05:00.001+03:00

"Hän puhui ruotsia vahvalla puolalaiskorostuksella mutta hallitsi sanaston täydellisesti. Joka ilta hän makasi vuoteella hiusverkko siististi permanentattujen, tuhkanvaaleitten hiustensa suojana ja kissamaisen vinot silmälasit nenällään ja luki sanakirjaa täsmälleen neljännestunnin ajan. "Ach, minä luen joka ilta kaksi sivua sanoja. Vuodessa opin enemmän sanoja kuin useimmat ruotsalaiset tuttuni osaavat." Se piti todennäköisesti paikkansa. Mutta kun hän puhui, sanat putoilivat yksitellen, vailla asiayhteyttä, ikään kuin uuden vieraan kielen taito ei olisi riittänyt antamaan sanoille merkitystä. Puhe kuulosti merkillisen käsittämättömältä vaikka oli kieliopillisesti virheetöntä. Se oli vain tyhjiä, mekaanisia ääniä."

.- s. 122

Miettinen: Pitkäjano. Like, 2010

2010-08-03T16:05:00.000+03:00

"Matemaattisesti viikonloppu oli helppo nakki: kaksi pulloa pöytäviinaa per jäbä per päivä plus yksi yhteinen varapöytä per päivä. Mutta lasketaanko matkustuspäivä perjantai ottopäiväksi, hankitaanko vierasvaraa, mitä jos retki jatkuukin maanantaihin saakka? Näitä ja muita viikonlopun rockfestivaaleihin liittyviä ongelmia oli pohdiskeltu ja pohjusteltu pitkin viikkoa ja erityisesti Backstagella Tavastian yläkerrassa koko edellinen ilta. Suunnittelu oli niin huolellista ja aikaa vievää, että samaan aikaan naapuripöydissä ehdittiin perustaa viisi bändiä. Niistä neljä hajosi saman illan aikana musiikillisiin erimielisyyksiin, viides koska potentiaalinen basisti joi muka vahingossa mahdollisen rumpalin kaljan. Rikulle ja minulle käytiin tasaisin väliajoin raportoimassa tilanteen kehittymisestä, vaikka periaatteessa oltiinkin toispaikkakuntalaisia. Olimmehan punkrokin mullistuksen läpikäynyttä sisäpiiriä ja juuri saaneet ensimmäisen punkin jälkeisen rokkilehden jotenkuten pystyyn ja pyörimään."

Merete Mazzarella: Matkalla puoleen hintaan - eläkkeellä olemisen taidosta. Suom. Raija Rintamäki. Tammi, 2010

2010-07-26T13:15:00.001+03:00

"Itse voisin ajatella, että kävisin joka aamupäivä ja iltapäivä Tammisaaren kirjastossa lainaamassa niin monta kirjaa kuin suinkin jaksan kantaa. Valitsisin kaikkein pölyisimmät, rumimmat ja vähiten rakastettavat kirjat, joita ei ole lainattu vuosikausiin ja joita uhkaa luettelosta poistaminen ja makulointi. En veisi niitä kotiin saati lukisi niitä, minä vain kiikuttaisin niitä muutaman kierroksen korttelin ympäri ja palauttaisin ne sitten. Näin auttaisin kohentamaan lainaustilastoja melkoisesti.
Auttaisin myös - mikä vielä tärkeämpää - säilyttämään kirjan, ei vaan Kirjan, arvokkuuden."

- ote s. 65

Tiina Raevaara: En tunne sinua vierelläni. Teos, 2010

2010-07-19T12:51:00.000+03:00

"Mikä siinä niin kummallista oli, minun tärähtelyssäni? Itse jytisee päälläni, sivelee kuortani ja lopuksi lukitsee minut, kunnes tulee aamu ja olen taas auki, seuraudun koko päivän ja suodatan kaiken itseeni, illalla suljeudun ja aamulla löydyn taas sängystä. Illan ja aamun välissä on musta kohta, humaus, humm - tulee pimeä ja naksahtaa valoksi, valo on hyvää, pitää lyhyenä minun mustan hetkeni. On kieltänyt minulta sen: sinulle ei ole yötä. Käskee olla vain jatkumona aamusta iltaan, illasta aamuun, aina vain. Mutta aamuisin tiedän olleeni kiinni. En kerro siitä. Sitä paitsi, miksi sulkee minut yöstä? En kysy, pimeyttä nimitän silti yöksi. On yö ja päivä, tulee ilta ja aamu.

- s. 87-88, ote novellista "Luojani, luomani"

Marjaneh Bakhtiari: Toista maata. Suom. Leena Peltomaa. Otava, 2010

2010-07-06T08:38:00.002+03:00

"Baran katsoi isoäitiään, joka oli tullut hulluksi. Hän ajatteli että hänen pitäisi kieltäytyä. Mutta sitten Baran muisti ja uudisti äänettömän lupauksensa tuntea aina sääliä isoäitiään kohtaan. Shamsi merkitsi Baranille juuria, alkuperää. Tai ainakin Shamsi itse oli juurissaan kiinni ja alkuperäinen. Hän ei voinut katsoa telkkaria kysymättä, mistä siellä puhuttiin, eikä hän ymmärtänyt hauskoja nettivideoita, joissa oli SVT:n Rikard Palm, tai Baranin malmöläisen lempibändin iAH:n biisitekstejä. Shamsi ei osannut edes tilata puhelimella pizzaa. Kaiken sen vuoksi Baran oli aina tuntenut sääliä häntä kohtaan.
    "Ja ehkä minä olenkin tullut hulluksi", Shamsi sanoi. "Minä haluan vain tuntea sen tuoksun taas. Voisitko sinä tehdä minulle palveluksen? Se on pieni pussi. Ei vie paljon tilaa."
    "...siis hiekkaa?"
    "Ssh! Niin...maata. Iranilaista hiekkaa. Pari kourallista vain. Kiltti Baran. Minä haluan vain tuntea sen tuoksun."

- ote s. 144

Juha Hurme: Puupää. Teos, 2009

2010-06-29T12:52:00.000+03:00

"Veikkarissa opin, että käsikirjoitus on poisheittämistä varten. Sen tehtävänä on tehdä itsensä tarpeettomaksi. Joku merkitysten merkityksiä elämäntyökseen aprikoiva katkaravun keskonen ja mittarimato saa minun puolestani asetella kahta oikeaoppista käännekohtaa teksteihinsä aina halvaantumiseensa asti, mutta me Veikkarin koulukunnan kasvatit uskomme vakaasti, että käännekohtia mahtuu yhteen kunnon pläjäykseen vaikka sata. Hyväksymme myös esityksen, joka kulkee kuin mielipuoliveturi vailla ensimmäistäkään käännettä."

- ote s. 231

Sami Rainisto: Conan O´Brienin maailma. Ajatus Kirjat, 2006

2010-06-17T09:39:00.000+03:00

""Minusta meillä on todella hyvät vitsin kirjoittajat, mutta halusin aina, että meillä olisi jotain nähtävää, niin kuin robotti istumassa vessanpöntöllä. Katsojat näkevät kuvia, jotka he ehkä muistavat seuraavana päivänä tai myöhemmin sillä viikolla, eivätkä ole edes varmoja miksi se on hauskaa. Mutta he eivät saa sitä mielestään.""

- ote s. 137

Joel Haahtela: Katoamispiste. Otava, 2010

2010-06-10T19:11:00.001+03:00

"Löysin kirjojen välistä myös lappuja, postikortteja, jopa kesken jääneen kirjeen, ja mietin miten kirjat katosivat maailmaan, kulkeutuivat paikkoihin, kuinka epäjärjestys lisääntyi, ja miten vuosikausia nukkunut kirja sai yllättäen uuden elämän kun joku satunnainen selailija löysi lauseen, joka ei jättänyt rauhaan. Ja silloin maailman saattoi hetken nähdä toisella tavoin; niin kuin lause olisi alun pitäenkin kirjoitettu vain tuota hetkeä varten."

- ote s. 63

Ernst Billgren: Mitä on taide - ja sata muuta tositärkeetä kysymystä. Suom. Martti Anhava. Teos,2010

2010-05-31T21:16:00.000+03:00

"Lyhyt vastaus:
Tapa ajatella.

Pitkä vastaus:
Jos lähdetään siitä että me ajattelemme
kielen avulla, niin taide on tapa ajatella
asioita joita varten ei ole olemassa muuta kieltä."

-vastaukset kysymykseen 117: "Mitä on taide?"

Kirsti Ellilä: Pelastusrenkaita. Karisto, 2010

2010-05-19T12:24:00.001+03:00

"Odotellessani Pyryä Lutherin sanat kaikuivat korvissani. Mietin olisiko hän lausunut yhtä radikaalin toivotuksen naispuoliselle ystävälleen. Jostain syystä naisten synnit tuntuvat olevan miesten syntejä kohtalokkaampia. Laiminlyö rohkeasti lapsiasi! Harrasta seksiä vieraiden miesten kanssa! Älä turhaan siivoa taloasi! Ei kuulostanut hyvältä, en voinut uskoa, että kukaan kunnon kristitty kannustaisi naispuolista ystäväänsä moiseen. Mietin mihin synteihin Melanchton mahdollisesti tunsi vetoa.
Vilkuilin kelloa minuutin välein ja yritin hengittää rauhallisesti saadakseni palleassa pingottavan kylmän solmun avautumaan. Sitten näin Pyryn kiiruhtavan yli kadun ja tunnistin hänet heti, vaikka olinkin nähnyt hänestä vain yhden kesäisen, hieman sumuisen valokuvan. Sydämeni lämpeni ja avautui."

- ote s. 52

Outi Heiskanen: Outo lempi - triviakirja elokuvan ystäville. Teos, 2006

2010-05-15T11:12:00.001+03:00

"Puhelinpelko

Jos elokuvan sivuhenkilö lausuu puhelimeen sanat "en voi kertoa tästä puhelimessa" ja ehdottaa sen sijaan tapaamista, tulee kyseinen hahmo kuolemaan sankarin käsivarsille joko sanaakaan sanomatta tai jättäen jälkeensä jonkin arvoituksellisen johtolangan. Hupaisan esimerkin tarjoaa Goldie Hawn -komedia Tyttö joka tiesi liikaa (1978), jossa sankaritarta evästetään lauseella "varo kääpiötä"."

- ote s. 173

Elina Hirvonen: Kauimpana kuolemasta. Avain, 2010

2010-05-11T12:30:00.003+03:00

"Kun lapset löysivät pihapuusta violettien kukkien väriseksi muuttuneen kameleontin, tyttö otti sen hellästi kädelleen ja kutsui pienet pojat piiriin ympärilleen. Hän kertoi tarinan siitä, miten väriä muuttava eläin liikkui kahden maailman välillä, sen jonka näemme ja sen joka kuhisee ympärillämme, vaikka saatamme saada siitä vain aavistuksia, siellä asuvat keijut, haltijat ja hyväntahtoiset noidat. "Kameleontit ovat lähettejä keijujen maasta", tyttö sanoi, ja lasten silmät kiinnittyivät eläimen laskevassa auringossa hohtavaan kylkeen. "Ne sulautuvat puiden runkoihin ja kukkiin, niin että tuskin näemme niitä, ja yhtäkkiä näemme silti. Ne muistuttavat, että on maailma, jota emme näe, mutta jonka olemassaolon voimme aavistaa unissa ja etiäisissä ja tunteessa, että joku kulkee meidän vierellämme. Sen maailman asukkaat haluavat kertoa, että jos katsomme tarkasti, voimme nähdä haltijan hahmon öisellä joella, ja keijujen leikin jakarandapuun oksilla. Ja jos haluamme, voimme liittyä leikkiin mukaan."

- ote

Jorge Bucay: Kuuntele tämä tarina. Suom. Tapani Kilpeläinen. Otavan Seven-pokkari, 2009

2010-05-04T15:47:00.002+03:00

"Jälkiruuan aikana kuningas komensi tuomaan kaikki kahdessa keossa olleet lahjat. Ensimmäisessä keossa oli sadoittain isoja ja kalliita lahjoja. Toinen keko oli pienempi: siinä oli vain kymmenkunta lahjaa.

Maharadza alkoi avata ensimmäisen kasan lahjoja ja kutsutti aina luokseen lahjan lähettäjän. "Kiitän sinua lahjastasi. Palautan sen sinulle ja jatkamme kuten ennenkin." Sitten hän palautti lahjan, oli se millainen hyvänsä.

Kun hän oli päässyt ensimmäisen kasan loppuun, hän meni toisen lahjavuoren luo ja sanoi: "Näissä lahjoissa ei ole lähettäjän nimeä. Ne minä otan vastaan, sillä ne eivät velvoita minua mihinkään. Minun iässäni ei ole hyvä jäädä velkaa."

- ote s. 104

Markku Paasonen: Tulevassa maailmassa. Teos, 2010

2010-04-27T09:57:00.001+03:00

"Varis hymyilee ja jänis, risukko hymyää leppien lomasta kuraista hymyään. Talo lymyää pilvien ja mättään välimailla, pitää kiinni korkeajännitejohdosta, surisee vähän, nytkähtelee, kaviot heiluvat ilmassa puolukanvarpujen yllä.

Kuusen kerkkään on takertunut fraktuuraa, talven kirjoitusta, tai sitten se on hepreaa. Ei ole syytä mennä minnekään, ei maata paikallaan, ei mieltä kirjoittaa, olla kirjoittamatta. Leppä tietää sen ja kuusi, ne eivät mene, ole menemättä."

- ote s. 53

Jon Kabat-Zinn: Kotiinpaluu. Suom. Nina Valtavirta.Basam Books, 2009 (alkuteos 2007)

2010-04-20T13:02:00.002+03:00

"Ennen kaikkea olen huomannut meditaation olevan radikaali rakkauden teko, hyväntahtoinen ja lempeä sydämen ele itseämme ja muita kohtaan. Se on ele, joka tunnistaa täydellisyytemme kaikessa epätäydellisyydessämme, puutteissamme, haavoissamme, takertumisessamme, ärtymyksessämme ja piintyneessä taipumuksessamme olla tiedostamatta."

- ote s. 28

Kreetta Onkeli: Kutsumus. Sammakko, 2010

2010-04-12T08:45:00.002+03:00

"Palasimme kotiin kesäillassa läpi hämäläisen maiseman. Istuin edessä. Dagny istui kahden lapsen kanssa takana. Dagny sanoi, että minä olin isoäiti. Yritin keksiä lapsille jotain hauskaa sanottavaa. Dagny sanoi, että isoäiti piti nauramisesta. Niin minä tein. Ilta-aurinko painui mailleen. Sen säteet häikäisivät tuulilasia, heikkoja pyyhinten jälkiä. Seppo kysyi, oliko mummon istuin riittävän takana. Kyllä se oli. Minä katselin peltoja ja maatiloja, taajamia, suomalaista maisemaa, minun maisemaani. Ajattelin pellejä. Pellet kompastelivat. Niille naurettiin, koska kaikki tiesivät pellen nousevan ylös ja kaatuvan uudestaan. Kompuroinnissa oli jotain vetoavaa. Nähdessään toisen makaavan maassa katsoja huomasi istuvansa. Hän huomasi kuinka turvallisesti itse eli. Ihminen rakasti sitä tunnetta. Minä olin kompastunut kirjoittamiseen. Jokaisen kirjan jälkeen nousin ylös, jokaisen kirjoitustyön alkaessa kompastuin uudestaan. Sellaista oli minun elämäni kirjailijana. Elämä ei ollut ollut hyvää, mutta se oli ollut omaa..."

- ote s. 226

Eva Wahlström: Homma hanskassa. Suom. Jaana Nikula. Otava, 2007

2010-04-06T12:00:00.002+03:00

"Vaikka olet pieni kaveri Virosta, olet suuri auktoriteetti. Sinua on helppo kunnioittaa, en uskalla edes epäonnistua kun olet mukana. Olen ehkä hiukan surullinen tapaus, olen ajatellut pelkästään nyrkkeilyä vuodesta -96 alkaen enkä silti ole päässyt tämän pidemmälle. Kaikki muu on ollut toisarvoista - harrastukset, poikaystävät, muut ystävät ja kaikki normaali elämä. Mutta vaikka uhraan paljon, tuntuu kuin seisoisin paikallani. Sen jälkeen kun sinä tulit kuvaan mukaan, on viimein tuntunut kuin olisimme matkalla oikeaan suuntaan. Minun ei ole tarvinnut keskittyä mihinkään muuhun kuin nyrkkeilyyn niin paljon kuin olen jaksanut, joskus enemmänkin. Vaikka olen toisinaan ollut niin väsynyt, että olen itkenyt, treenaukseni on nyt sellaista kuin se olisi pitänyt olla vuosien ajan."

- ote s. 288

Juha Seppälä: Takla Makan. WSOY, 2010

2010-03-30T17:11:00.002+03:00

"Keväällä hän yritti irrottaa hautakummulle kiinni jäätyneitä, ruskeiksi muuttuneita seppelenauhoja ja kukkalaitteita. -solle tuli näkyviin jään alta, eikä hän viitsinyt repiä nauhaansa irti. Suntion piti ne hoitaa, mutta ehkä sellaiset asiat tehtiin vasta sitten kun routa oli kokonaan sulanut. Suntio oli mies. Jos sitä olisi pitänyt hätyyttää, hoputtaa, tökkiä liikkeelle. Lääkäri sanoi, että jos olisin hänen äitinsä, hän ei yrittäisi tahdistaa sydäntäni. Mutta et ole, minä sanoin. Pysäytä sydämeni, ja käynnistä se uudelleen."

- ote s. 149

TaoLin: Suomen taivaan alla. Enostone, 2008

2010-03-19T16:25:00.003+02:00

"Ling antoi hänelle kiinalaisen silkkihuivin. Hän avasi sen iloisesti yllättyneenä ja laittoi harteilleen. Hän ilahtui lahjasta niin, että halasi Lingiä uudelleen rutistaen. Ling nauroi. Tämä oli hänelle uusi kokemus. Kiinassa lahjoja ei avattu vieraiden läsnä ollessa vaan vasta sitten, kun vieraat olivat poistuneet. Näin näytettiin vieraille, että lahja ei ollut tärkeä vaan vieraat. Kuitenkin lahjan saaja oli lahjasta hyvillään, ja jos lahja oli silminnähden mieluinen ja lahjan antaja näkisi sen, siinä menettäisi kasvonsa. Toisekseen kiinalaiset eivät halanneet. Vain äiti ja pienet lapset halasivat. Länsimainen tapa halata tuntui Lingistä hyvältä ja antoi hyvän mielen."

- ote s. 71

Eppu Nuotio: Paine, Otava, 2010

2010-03-11T09:27:00.002+02:00

"Pii kävelee pieni musta reppu selässään ihmisvilinässä, ajattelee Zersenayta ja tekee päässään listaa tapahtumista. Pii on varma että häneltä on jäänyt jotain huomaamatta. Hän yrittää saada itsensä kiinni huolimattomuudesta, ajattelee yöllä netistä lukemaansa, belgialaisen toimittajan tekemää artikkelisarjaa Tansaniasta, ja sitä kuinka iloinen Zersenay olisi siitä, ettei pohjoisen pieniä kyliä ole unohdettu vaan joku jaksaa kirjoittaa niiden köyhyydestä edelleen. Vai olisiko Zersenay iloinen, Pii miettii, vai entistä vihaisempi? Sillä vaikka on kulunut vuosikymmeniä, maailmassa kuollaan edelleen nälkään, janoon, ripuliin ja malariaan. Köyhyyttä ei poisteta maailmasta koska se romuttaisi rikkaiden aseman heille rakennetulla jalustalla."

- ote s. 93

Leena Rantanen: Puolen tunnin loma. Like, 2008

2010-03-04T18:19:00.002+02:00

"Raitiovaunupysäkillä

Mies ja nainen odottivat raitiovaunua lumimyrskyssä palellen. Odottivat ja odottivat, harmittelivat, sadattelivat. Kunnes mies totesi ykskantaan: Eikö olla tyhmiä? Kaksi aikuista ihmistä, harmaata jo hiuksissa, ja jankutetaan raitiovaunusta joka ei tule - vaikka voitaisiin tutustua. Miksei mennä oluelle tuohon vastapäätä?

Mennään, ilahtui nainen. Ja he läksivät astelemaan valkeassa lumessa."

- s. 5

Turpa auki! Rap-lyriikkaa. WSOY, 2007

2010-03-03T08:41:00.002+02:00

"6-vuotias lapsi itkee itsensä uneen, kun ei äitiänsä hän ollenkaan kuule / äiti laiminlyö lastaan eikä lapselle vastaa, äiti aina hiljaa, lapsi yksin joutuu kasvaa. / "Vastaa", poika äidillensä huutaa, ku poika kysy äidiltä, et saanko mä äiti ruokaa / mut joutuu huokaa, ku ruokaa ei tuoda, senhän lapsi jo ties ettei äitiinsä voi luottaa. / Äiti potee depressioo lapsella turvaton olo, mut huomio, lapsi tarvii sitä huomioo / oikeustuomio tästä kaikest tulee, jos et toisten apua omin korvin kuule. / Lapsi on lapsi ja hänellä on oikeus kasvaa omassa kodissa ilman väkivaltaa /minkäänlaista, henkistä tai fyysistä, eikä sellaista kukaan ees jaksais kantaa."

- verse 1 Miss Tiltin tekstistä "Pienten puolella", s. 18

Annika Luther: Ivoria. Suom. Raija Rintamäki. Teos & Söderströms, 2009

2010-02-15T15:01:00.002+02:00

"Katarina oli sopivasti jossakin seminaarissa koko juhlapäivän, ja Una ja Alphonse ottivat sen riskin, että pukeutuivat yhdessä Unan luona. Alphonse Norsunluurannikolta ja Beninistä, alias Muhammad Somaliasta, alias Richard Maatai Keniasta lunasti lupauksensa olla jumala yhden illan, tosin 80-lukulainen jumala, mutta sisäkin jumalaisempi. He päättivät, että Richard Maatai kävi designlukiota Tukholmassa, jos joku sattuisi kysymään. Alphonse alkoi puhua tukholmalaisittain jo iltapäivällä tottuakseen kielensä outoihin äänteisiin. Una tunsi olonsa aluksi vähän skitsofreeniseksi oudosti pukeutuneen ja tennäisesti määkivän kavaljeerinsa kanssa, mutta kun Alphonse tuikkasi pitkän etusormensa hänen suojattomaan kylkeensä ja sanoi "Piip", Una tointui nopeasti ja läjäytti häntä päähän isoäitinsä pienellä helmin kirjotulla käsilaukulla, ja niin he olivat sujut."

- ote s. 106

Riikka Ala-Harja: Kanaria. WSOY, 2010

2010-02-11T09:55:00.002+02:00

"He saapuvat tomaattitarhalle. Holm käskee Marin odottaa autossa ja kävelee Nymanin luo. Parkkipaikka on autio niin kuin Nyman oli laskeskellut: kymmeneltä siellä ei ole enää ketään.
- Mikä oli asia?
- Jos et halua siunata esineitä, niin siunaa sitten nämä täällä.
- Ketkä?
- Laittomat, pienipalkkaiset afrikkalaiset.
- Eivät ne ole minun seurakuntaani.
- Eivätkö?
- Sinun se pitäisi tietää.
- Et siunaa köyhää, ahdingossa olevaa mutta ahkeraa työväkeä? Et rukoile heidän puolestaan?
- Minä rukoilen kyllä. Mutta en tässä.
- Et rukoile että heille kävisi hyvin?
- En käskystä.
- Et pyydä etteivät he saisi syöpää tuholaismyrkyistä, et ano että heillä olisi järjelliset työajat ja että he tienaisivat kohtuullisen palkan? Älä ole ennakkoluuloinen: Afrikasta löytyy tulevaisuus.
- Tämä on sairasta.
- Täällä niitä terveitä ihmisiä on, jotka vielä haluavat tehdä töitä. Voitte jopa ostaa koko tarhan, tämä on myynnissä, voitte ostaa ja ansaita samalla rahaa, tarjota työtä afrikkalaisille, ja vähitellen siirtää yrityksen heille itselleen - alkaisi firma kukoistaa."

- ote s. 124-125

Sara Kadefors: Hei Sandor, täällä Ida. Suom. Outi Menna. Tammi, 2003 (alkuteos 2001)

2010-02-09T13:22:00.002+02:00

"Hän menee puhelin mukanaan sängylle makaamaan. Nyt on Sandorin vuoro puhua. Hän sanoo, että Idan on selvitettävä asiansa: pyydettävä Vanjalta anteeksi, katkaistava välit "kavereihin", pantava poikki sen idiootin kanssa... Ida nauraa, koska Sandor kuulostaa satavuotiaalta ja äärettömän viisaalta, ja miten hän muuten selviytyisi siitä kaikesta? Sandor sanoo, että hänen on pakko, että jonain päivänä se on vain tehtävä, niin hänelle itselleenkin kävi. Ylpeänä hän kertoo lopettaneensa tanssimisen. Ida kysyy, halusiko hän todella tehdä sen. Haluaako hän olla niin kuin kaikki muutkin? Sandor vastaa kieltävästi mutta sanoo myös, että hän halusi itse päättää omasta elämästään ja että tanssimisen lopettaminen oli vasta alkua. Ida kuuntelee, kunnes Sandorin puhe alkaa mennä sekavaksi ja Idan silmät alkavat lupsahdella kiinni."

- ote s. 224

Tuukka Sandström: Taksipuhetta. Idiootti, 2009

2010-02-07T12:16:00.003+02:00

"Jakomäen tolppa. Kyytiin istahtaa elämän teillä ja sivupoluilla rähjäytynyt nainen, joka näyttää viisikymppiseltä mutta voi yhtä hyvin olla neljä- tai kuusikymmentä.

- Mä olen hullu. Soita poliisi tai ambulanssi. Mä kävelin tuolla pitkin moottoritietä.

- Jaahas.

- No. Soitatsä?

- Mä en oo varma onkse vielä riittävä syy kutsua poliisi tai ambulanssi, jos sä oot kävelly pitkin moottoritietä.

- Ai jaa. Mutta mä oon hullu.

- Ootsä menossa jonnekin?

- En .

Nainen poistuu autosta ja kävelee pois."

- ote s. 118

Jukka Behm: Dr. Mumbai. Tammi, 2009

2010-01-30T09:19:00.002+02:00

"Tuore isä oli ehtinyt kävellä naistenklinikalta Töölöntorille. Ei, hän oli leijunut, mutta nyt maan vetovoima alkoi taas tehota häneen.

Hän katsoi taivaalle, mutta ei nähnyt yhtään lentokonetta. Ei siipien vilkkuvia valoja, säkenöiviä pisteitä, jotka liikkuivat pimeässä, metallikuorisia maata kiertäviä kuita, jotka kul jettivat matkustajia kotiin ja lomalle ja töihin ja seikkailuihin, joihin ei kehtaa ryhtyä kotimaassa. Ne oli pakattu täyteen jännitystä ja odotusta, joiden lievittämiseksi tarjoiltiin muoviviinejä ja emojen opeteltuja hymyjä.

Lentokonessa tohtoroinut psykiatri Satish Rao ei ollut vielä perehtynyt suomalaisiin lapsiin, eikä hänen laminaattikortissaan lukenut MRCPych. Nyt luki. Hän oli läpäissyt Lontoossa MRCPsych Part II Examination -kokeen ja kuului 164-vuotiaaseen kuninkaalliseen psykiatrijoukkoon. Hän oli muuttanut Suomeen kahvit hänelle tarjonneen lentoemon perässä, ryhtynyt isäpuoleksi, opiskellut kummallisen kielen, kuunnellut puhumattomia suomalaislapsia, leikkinyt palikkaleikkejä, ärsyttänyt uudella kirjallaan, luennoinut vauvoista ja esiintynyt kaikkitietävänä kasvattajana.

Minä olen Papa. Ihan oikea Papa, ajatteli Satish, eikä huomannut Runeberginkadun räntää yskivää tuulta."

- ote s. 206-207

Anton Tsehov: Hevosenkaltainen sukunimi ja muita novelleja. Suom. Juhani Konkka. WSOY, 1985

2010-01-25T13:55:00.002+02:00

"Äiti, solakka kuin hollanninsilli, meni isä-kullan luo, joka oli paksu ja pyöreä kuin koppiainen. Avatessaan isä-kullan huoneen oven hän yskähti varoittavasti. Tällöin isä-kullan polvilta pyrähti sisäkkö ja pujahti kiireesti verhon taa; äiti ei kiinnittänyt siihen minkäänlaista huomiota, sillä hän oli jo ennättänyt tottua isäkullan pieniin heikkouksiin ja suhtautui niihin viisaan, sivistynyttä miestään ymmärtävän vaimon tavoin."

- ote novellin "Isä-kulta" alusta, s. 5

Peter Englund: Hiljaisuuden historia. Suom. Timo Hämäläinen. WSOY, 2004 (alkuteos 2003)

2010-01-11T18:38:00.002+02:00

"Tanskalainen taidehistorioitsija Broby-Johansen on suositun ja lähes rikkirakastetun teorian takana, sen mukaan 1900-luvulla on ollut yhteys naisten hameitten pituuden ja taloudellisen tilanteen välillä: mitä huonommat suhdanteet ovat, sitä pidempiä ovat hameet, mikä lisäsi tekstiilienkäyttöä. Nyt on kuitenkin osoittautunut, että ajatus on aivan liian kaavamainen, ja yhtäläinen vaara on yhdistettäessä rinnan ympärimitta naisen sosiaaliseen asemaan.

Totta, kurvikas 1950-luku oli vakuuttava, koska silloin myös yritettiin työntää naiset takaisin kotiin toisen maailmansodan mobilisaation jälkeen. Marilyn Yalom haluaa selittää vuosikymmenen suurten rintojen vimman sillä, että "miehet tarvitsivat vakuutuksia siitä, että sodan painajaisuni oli nyt päättynyt", samalla kun vimmassa oli myös "selvä viesti naisille: antakaa meille rintaa, ei leipää".

- ote s. 47

James Richardson: Jääkausien väliltä. Suom. Anni Sumari. Sanasato, 2009

2010-01-05T16:02:00.003+02:00

"387.
Miksi murehtisimme sitä, mitä toiset ajattelevat meistä,
elleivät heidän mielipiteensä olisi muuttaneet meitä.

391.
Se, mitä yleensä kutsumme laiskuudeksi, on käsittelemätöntä
levottomuutta. Todellinen laiskuus tulee enkeleiltä.

393.
Liho, ja lisää nälän hyveiden joukkoon.

394.
Niin rasittavaa kuin ihmisille puhuminen onkin,
olen iloinen siitä ettei minun tarvitse istua itseni vieressä.

395.
Illuusiottomuus on myös illuusio.

396.
Se, että olen ajatellut kaikkia pahoja ajatuksia,
ei merkitse että ne olisivat minun."

- ote s. 31

Terttu Autere: Kinkkauskivet. Karisto, 2009

2009-12-31T12:59:00.001+02:00

"Taina Karhussa ei ole mitään karhumaista, ei sinnepäinkään. Ei tulisi mieleen pelätä Taina Karhua, vaikka hän tulisi vastaan synkällä metsätiellä. Metsäkin kirkastuisi Taina Karhun hymystä, ja vaaleista kiharoista lähtisi säkeniä, jotka kilpailisivat itsensä auringon kanssa. Taina Karhun pyöreät posket ovat punaiset kuin puolukat ja hymy painaa niihin somat kuopat. Taina Karhu hymyilee usein, ja hänen naurunsa on kuin pieni kujerrus. Sillä voisi sulattaa jääkukat Taina Karhun ulko-oven lasiruudusta.

Taina Karhu on Viipurista ja hypännyt evakkojunasta samaan kaupunkiin kuin me. Onneksi.

Taina Karhu on aarre. Äidin ompelija-aarre."

- ote s. 28

Elina Lehtinen: Ole minulle olemassa. Nordbooks, 2009

2009-12-29T08:40:00.002+02:00

"Virastohenkinen muovikello seinällä kertoi, että psykiatri ottaisi minut vastaan kahden minuutin kuluttua. En ollut hullu, mutta tarkkailin muita siltä varalta, että he olivat. Odotusaula oli täynnä tavallisen näköisiä ihmisiä, ja silti kolme neljästä näytti tulevan toiselta planeetalta. He varmasti ajattelivat minusta samoihin. Käytävä oli kalsea ja valkoinen, eivätkä rappukäytävän ikkunoissa olevat kalterit paikanneet tunnelmaa. Vanhempi mies tuijotti vastapäistä seinää sen näköisenä, ettei hän edes odottanut saavansa täältä apua. Minä tuijotin intensiivisesti ovea, joka johti huoneeseen numero kolme. Se oli se huone, missä aloittaisin matkani kotiin."

- ote s. 5, kirjan alku

Timo Kopomaa: Leppoistamisen tekniikat. Into-pamflettisarja. Like, 2008

2009-12-28T09:02:00.002+02:00

"Eräänlainen pikaopas vauhdin rajoittamisen, hitauden, hiljaisuuden ja pysähdyksen suosimiseen ovat kirjaamani seuraavat omat kymmenen ohjettani, ehkä ensisijassa huoneentauluksi itselleni:

1. Ajattele suurta, tee laadukasta arkea.
2. Ennakoi elämäntavallasi tulevaa.
3. Kävele ja polje.
4. Mietiskele hyvässä seurassa.
5. Ole saavutettavissa omalla tavoitetempoalueellasi.
6. Ota aikalisä, "ota iisisti".
7. Puolita kulutuksesi - 50% usein riittää.
8. Suunnittele leppoistava tila tovereillesi, perheellesi ja itsellesi.
9. Tee päätös, huominen on paremmin.
10. Varaa luomistyön mahdollisuudelle aika ja paikka."

- ote s. 120

Tuomas Kyrö: 700 grammaa. WSOY, 2009

2009-12-10T08:40:00.002+02:00

"Ensimmäisenä päivänä Ilmari juoksi tukki selässä mutapohjaisessa vedessä, poika harteilla, koira vatsan päällä. Tätä nimenomaista harjoitetta käytti Valeri Borzov Benji-koiransa ja Mishka-karhunsa kanssa, Ben Johnson Bully-härkänsä kanssa ja äitienpäivänä Suomen Valkoisen Ruusun I luokan mitalilla palkittu Tuuli-äitee Nykänen 13 kitisevän liimanimppaajateininsä kanssa, tällä hoidettiin deedeeärrän 4 x 400 naisten viestijoukkue maailmanennätyskuntoon, näin aloittaa päivänsä Pentti Linkola. Se kehittää keskivartaloa, reisiä ja selkää, se tuo ihmiseen ärtymyksen joka halkaisee harmaan kiven, jalka muljahtaa syvään mutapohjaan, koiran kynnet raapivat vatsaa, tukin tikut käyvät niskaan, oman jälkeläisen natina kylmästä ja vihmasta jäytää korvissa, olo on kuin vapahtajallanne ristin tien intervalliharjoituksessa. Tällä harjoituksella kerätään varastoon vitutusta ja vihaa, joka oikea-aikaisesti kilparadalle purkautuessaan tuottaa tuloksen."

- ote s. 201

Zinaida Lindén: Nuorallatanssija. Suom. Jaana Nikula. Gummerus, 2009

2009-12-01T15:37:00.002+02:00

"Kunhan hän ei vain luulisi minua kevytkenkäiseksi..."

"Ei missään nimessä", Sanna väittää hyväntahtoisesti. "Hän ei muita näekään kuin sinut. Varsinkaan tauoilla. Ja sinähän tiedät että hänellä niitä riittää."

Niko astuu huoneeseen. Minua nolostuttaa kun huomaan hänenkin tuntevan kaikki yksityiskohdat.

"Viimeinkin sain selville millä hän elää!" Niko tiedottaa tyytyväisenä. "Hän kertoi siitä juhlissa. Hän ei pelkästään soita sitä... peltinorsua. Hän pelaa nettipokeriakin."

"Nettipokeria?"

"Aivan. Pelkällä assistentin palkalla ei ostella asuntoja niin nopeasti. Pokeri on hänen tärkein tulonlähteensä."

Sen enempää Niko kuin Sannakaan eivät näe siinä mitään myönteistä. Aljosa Gostev -syndrooma kajastelee heidän kasvoiltaan.

Muttta minä riemuitsen. Loppujen lopuksi Fauni on sittenkin nero."

- ote novellista "Fauni", s. 128-129

Jens Lapidus: Siisti kosto. Stockholm noir II. Suom. Anu Koivunen. Like, 2009

2009-11-23T12:33:00.002+02:00

"Jälkeenpäin Mahmud tunsi olevansa lapsellisempi kuin kaksivuotias.

He olivat sopineet tapaamisen Sergelgångenin McDonald'siin. Tavallisesti Mahmud diggasi paikkaa. Muisti miten oli yläastevuosinaan roikkunut siellä frendien kanssa enemmän kuin kotona. Iskut Åhlensille, Intersportiin ja PUBiin. Välilasku ja energiatankkaus Mäkkärissä ennen kuin he jatkoivat Kungsgatanille. Kohti Stureplania. Pelottelemaan snobeja - pöllimään heidän untuvatakkejaan, viemään heidän kännyköitään, keräämään helppoa rahaa. Ne olivat huolettomia hetkiä. Silloin he olivat kuninkaita. Snobit pelkäsivät. Silloin vankila tuntui kaukaisemmalta kuin jokin Sundsvall."

- ote s. 159-160

Rosetta Kivi: Pomo on pahin. Gummerus, 2007 (alkuteos 2007)

2009-11-23T12:20:00.002+02:00

"Kaikessa hiljaisuudessa sankarittaremme Rosetta Kivi on salanimen turvin avannut blogin, jossa hän ruotsii Tombolan tapahtumia ja huojentaa sydäntään Prebenin proletaareille: Reijo Käki on Rosetan oikea käsi helsingin toimistolla, Micke on Tukholman toimiston kapteeni, joka on saanut tehtäväkseen toteuttaa Tombolan historian suurimman mainoskampanjan. Oslon toimistolla rintamalinjaa puolustaa itsevaltiatar 006, ja Tombolan pääkonttorissa Kööpenhaminassa urhea Regine taistelee Prebenin kynsissä.

Vähitellen konttorirotat ympäri Skandinaviaa löytävät Rosetan blogin ja kääntyvät Rosetan puoleen omien työongelmiensa kanssa. Rosetan tehtävänä on tuoda järjestystä työmarkkinaviidakkoon sekä vapauttaa Tombolan kapinalliset Prebenin ikeestä..."

- s. 9

Henning Mankell: Nimeltään Tea-Bag. Suom. Laura Jänisniemi. Otava, 2005 (alkuteos 2001)

2009-11-17T13:52:00.003+02:00

Päivä oli vuosisadan viimeisiä.

Tyttö, jolla oli leveä hymy, heräsi siihen että pehmeät sadepisarat ropisivat telttakankaaseen hänen päänsä yläpuolella. Niin kauan kuin hän piti silmänsä kiinni, hän saattoi kuvitella olevansa edelleen kotona kylässä vuorilta kylmää, kirkasta vettä tuovan joen varrella. Tunne säilyi niin kauan kuin silmät olivat kiinni. Mutta heti kun hän avasi ne, tuntui kuin hänet olisi singottu tyhjään ja käsittämättömään todellisuuteen. Silloin hänen menneisyydestään ei ollut jäljellä muuta kuin muistojen kuvasto, joka herätti koko pitkän pakomatkan eloon katkonaisina jaksoina. Hän makasi aivan liikkumatta ja yritti herätä hitaasti, olla havahtumatta unesta ennen kuin oli kunnolla valmistautunut. Aamun ensimmäiset vaikeat minuutit ratkaisivat, millainen hänen päivästään tulisi. Tuntui siltä kuin hän olisi juuri heräämisen hetkellä ollut sudenkuoppien keskellä.

- ote kirjan alusta

Ann Heberlein: Se ei ollut minun vikani. Suom. Ulla Lempinen. Atena, 2009 (alkuteos 2008)

2009-11-10T17:41:00.002+02:00

"Vaikka Kalle onkin uhri, se ei silti vapauta häntä vastuusta. Konkreettisessa tilanteessa - Kalle pakottaa Lisan juomaan maidon, johon hän on sylkäissyt - Kalle on itse päättänyt loukata ja tehdä väärin. Konkreettisessa, parhaillaan tapahtuvassa loukkauksessa ei ole mitään merkitystä sillä, mitkä olosuhteet vallitsivat ennen loukkausta tai sen jälkeen. Se, kuka kussakin tilanteessa on tekijä ja kuka uhri, ei ole arvoitus vaan aivan ilmeistä: siinä nimenomaisessa tilanteessa se joka loukkaa on väärintekijä, ja se johon loukkaus kohdistuu on uhri.

Vaikka tietäisimme, että myös Kalle on uhri, se ei saa vaikuttaa Kallen vastuuseen hänen väärinteoistaan. Jos me kunnioitamme Lisaa ja hänen arvoaan, meidän pitää olla piittaamatta siitä surullisesta seikasta, että Kalle on rakkaudeton ja petetty lapsi. Konkreettisissa tilanteissa Kallelle täytyy tehdä kiistattoman selväksi, että hän toimii väärin, eikä sitä voi hyväksyä. Se on välttämätöntä, ei ainoastaan Lisan vaan myös Kallen vuoksi. Kuka muka on sanonut, ihminen on väistämättä "huonomoraalinen", jos hänellä oli huono lapsuudenkoti?"

- ote s. 64-65

Kari Hotakainen: Ihmisen osa. Siltala, 2009

2009-11-07T09:04:00.002+02:00

"Yhtenä iltana laskin kortit. Minulla on järviä, talvia, syksyjä ja kylänraitteja yhteensä 657. Sanottava loppuu ennen kuin kortit.

Sen olen huomannut, että lasten päät ovat niin kiiltäviä ja liukkaita, ettei niissä tahdo mikään pysyä. Aivan selkeät ohjeet ja neuvot unohtuvat muutamassa kuukaudessa. Monta kerta pitää erikseen kirjoittaa jokaisen neljän maiseman taakse, ettei yksikseen kannata siellä kaupungissa ja työelämässä puhua? Kirkkaasti on niin, että itsekseen höpisevästä tehdään heti johtopäätös. Erikseen ovat tietysti nerot ja taiteilijat, mutta niin epäselviksi emme Paavon kanssa lapsiamme kasvattaneet. Jos on oikein tinkipakko itsekseen puhua, sen voi tehdä kotona tai yleisen vessan kopissa, muta pääsääntönä pitäisin: puhukaa keskenänne tai ihmisten kanssa.

Se oli paha kun kaikki lapset muuttivat pois kotoa. Ihmiselle pitäisi antaa loppuajaksi vielä yksi lapsi. Saisi vielä kerran katsoa kasvua. Ei kukkia loputtomasti jaksa kasvattaa, se on samaa lehteä, versoa ja kukintaa. Mutta ihminen on niin outo ja ihmeellinen, että sen kanssa menee helposti viisikymmentä vuotta. Lapsesta saa mittakaavan ja ajan. Kun nuorin pääsi ripille, siitä tiesi, että niiden kanssa on nokikkain vain parikymmentä vuotta, ei sitäkään. Sitten ne tulevat miestensa ja naistensa kanssa käymään ja ovat muuttuneet ihmisiksi. Kyllä lapsia ja ihminen on aivan eri asia."

- ote s. 40

Marianne Backlén: Karma. Suom. Jaana Nikula. Gummerus, 2002

2009-10-29T09:53:00.002+02:00

"Tuntui luonnolliselta, että minä sopeuduin yhä enemmän rastakulttuuriin ja Anthonyn elämäntapaan. Mutta tiesin, ettei minusta voisi koskaan tulla oikeaa rastanaista. Ulkoisten tunnusmerkkien kuten rastakiharoiden ja päähineen käyttö tuntui liian pinnalliselta, pelkältä muotioikulta.

Olen nähnyt suomalaisten pikkulasten äitien kääntyvän islaminuskoon ja omaksuvan aviomiestensä perinteisen arabialaisen tai pohjoisafrikkalaisen elämäntavan. Mutta olen aina ihmetellyt, miten naiset syvällä sisimmässään selviävät muutoksesta, joka mullistaa heidän koko elämänsä. Katselen heidän kotejaan, jotka on sisustettu suomalaisille vieraalla tavalla, yleinen vaikutelma on muodollinen ja jäykkä, aivan kuin upottavat sohvat ja koristeelliset pikkupöydät olisi hankittu vain miehen viihtymistä varten. Lasten läsnäolo kodissa näkyy vain lastenhuoneissa, jotka nekin on sisustettu hyvin muodollisesti."

- ote s. 149

Jukka Laajarinne: Muumit ja olemisen arvoitus. Atena, 2009

2009-10-26T14:06:00.002+02:00

"- Tänään minä en pese enää astioita, sanoi Muumimamma hilpeänä. Ja voi olla etten pese enää milloinkaan.

Tuo yksi virkahdus kertoo kovin paljon. Leppoisan-mukava Muumimamma, johon kaikki ovat aina voineet luottaa, Muumimamma, joka on aina pitänyt talon pystyssä, on ollut, vaikkakin ehkä salaa, väsynyt tehtäväänsä kodin hoitajana. Kuten Simone de Beauvoir kirjoittaa, on perheenäidin työ loputtomien tappioiden taistelu, jossa ei koskaan saa lopullista voittoa: "Tuskin mikään työ on niin läheistä sukua Sisyfoksen rangaistukselle kuin taloustyöt. Päivästä toiseen täytyy lautaset tiskata, huonekalut pyyhkiä, kunnostaa vaatteet, jotka ovat seuraavana päivänä taas likaisia, pölyisiä ja rikkonaisia." (alaviite 38)

On täysin mahdollista, että kaiken salliva, huolehtiva ja lempeä Muumimamma on tuntenut tähänastisen elämänsä suorastaan toivottomaksi. Huolehtiva lankeaminen on sitonut hänet toimintaan, joka ei koskaan johda mihinkään. Muiden vapauden eteen hän on luopunut omastaan."

- ote s. 89-90

Jayne Ann Phillips: Kiuru ja termiitti. Suom. Kersti Juva. Tammen Keltainen kirjasto, 2009

2009-10-14T13:52:00.002+03:00

"Termiitti pystyy kyllä pitämään päätä pystyssä, paitsi kun se on väsynyt. Jo lapsena minä ajattelin, että sen pää on painava koska siellä on niin paljon sellaista, mitä se ei osaa selittää eikä sanoa. Että kaikki on jäänyt sen sisään, riippumatta tajuaako se ne kuvat vai ei. Että sillä on sisällään kaikki sanat joista minä en saa otetta, meidän äidin sanat ja äidistä sanotut sanat. Sanat ajalta ennen meidän syntymää, kaikki mitä minä kuulin ennen kuin täytin kolme ja unohdin. Sanat jotka tietävät, mikä talo mikä tie tai katu ketä siellä oli miltä äiti näytti ja miksi se lähetti meidät pois. Termiitin hoitaminen on raskasta mutta äiti piti sitä vuoden, se yritti. Miksi se yritti tai lakkasi yrittämästä. Ja minä olin normaali lapsi eikä se pitänyt minua, paitsi että minä en ole normaali koska minä en muista sitä. Minulla on oma iso tyhjyyteni, mutta kukaan ei näe sitä minun pääni muodosta, ei kuule siitä miten puhun tai en puhu tai liiku. On kuin tiedettävää olisi kertynyt liikaa kun Termiitti syntyi. Sen pää tuli liian täyteen ja pyyhkiytyi tyhjäksi. Jos minä sanon tämän Nonnille, se sanoo että minä satuilen. Ne ovat synnynnäisiä vaurioita, se selittää. Kukaan ei tiedä, miksi niin tapahtui tai mitä ne ovat. Niitä ei aiheuttanut mikään mitä äitisi teki. Tämä on tilanne ja tältä pohjalta toimitaan ja eikö se kylpy ole jo valmis? Katso että ehdit tehdä konekirjoitusharjoitukset. Charlie toi sinulle ravintolasta vartavasten kirjoituskoneen jotta sinä voisit harjoitella, eikö näin ole?"

- ote s. 126-127

Stefan Einhorn: Ihmisen tehtävä. Suom. Riikka Toivanen. Otava, 2008

2009-10-07T15:08:00.002+03:00

""Mielestäni me voimme viedä pohdiskelua vielä askeleen eteenpäin. Ihmisten kohteleminen niin kuin haluamme itse tulla kohdelluiksi on ajatuksena mainio, mutta se edellyttää oikeastaan, että ihmiset olisivat samanlaisia, mikä ei tietysti pidä paikkaansa. Uskontojen kultaisesta säännöstä puuttuu yksi näkökulma, ja se on myöteläminen. Jos kohtelemme kaikkia ihmisiä niin kuin itse haluamme tulla kohdelluiksi, saamme todeta, että ihmiset haluavat erilaisia asioita. Niinpä meidän pitää tunnistaa, mitä lähimmäisemme tarvitsevat, ja tarjota heille se. Jos minä muotoilisin kultaisen säännön, se kuuluisi näin: 'Pyri kohtelemaan lähimmäisiäsi niin kuin he haluavat tulla kohdelluiksi.' Siinä on minun etiikkani perusta."

Yhtäkkiä soi puhelin, ja hätkähdimme molemmat. Isä kumartui vetämään töpselin pois seinästä. Ensimmäistä kertaa näin hänen tekevän niin. Kaikki työkaverit saattoivat soittaa hänelle kotiin mihin vuorokauden aikaan tahansa, ja hän oli aina tavattavissa."

- ote s. 80-81

Marita Lindquist: Maleena yksitoistavuotias. Suom. Tuula Ikonen. WSOY, 1978

2009-09-30T08:59:00.002+03:00

"Joskus tulee nopeasti taas iloiseksi, vaikka on ollut hurjan pahoilla mielin. Niin kuin sinäkin päivänä, kun Minna melkein itki taululla.

He juoksivat ulos välitunnille ja oli niin aurinkoista ja taivas niin sininen, että sen pakostakin huomasi. Kevät tuntui nenässä. Kaikki tunsivat sen. Monet olivat kilttejä ja halusivat jutella Maleenan ja Minnan kanssa, he antoivat purukumia Minnalle ja sanoivat että oli surullista kun koirat kuolivat, he toivoivat ettei heidän omien koiriensa tarvitsisi koskaan kuolla.

Minna ei halunnut puhua Bellasta. Hän ei kovin mielellään halunnut myöskään kuulla toisten koirista. Mutta oli joka tapauksessa mukavaa, että toiset juttelivat. Kirsti ja Anu kävelivät koko välitunnin heidän kanssaan, toinen toisella, toinen toisella puolen Minnaa ja Maleenaa."

- ote s. 55-56

Virpi Pahkinen: Käärmeensyöjä. Atena, 2009

2009-09-21T13:48:00.002+03:00

Yksinkertaisen onnen avaimia ovat hampunsiementen syöminen ja oleminen joogin nukkuma-asennossa, yoganidrasanassa, jalat ristissä niskan alla. Kaksinkertaisen onnen avain on klubilla käyminen kolme kertaa viikossa. Kun menee nukkumaan vasta aamukuudelta, ehtii kävellä siltaa auringonlaskusta auringonnousuun ja olla mukana siinä hetkessä, joka on otollisin henkisen yhteyden vahvistamiseen ja jumalan kohtaamiseen, vaikka se klubien jälkeen vaikuttaa samalta kuin menisi tapaamiseen takakautta. Kahden viikon loman aikana olen saanut yhteyden avaraan ja hitaaseen selkeyteen. Se on kaukana stressin alla syntyvästä, adrenaliinin vauhdittamasta kirkkaudesta. Yritän pidättäytyä sähköpostin avaamisesta. Jokaiseen viestiin voi olla asetettuna kysymys, joka saisi työaivot raksuttamaan ja saastuttaisi olemassaoloa toiveilla, kunnianhimoilla ja kärsimättömällä epäilyllä. Haluan uudelleen löytyneen puhtauden jatkuvan vaikeissa jooga-asennoissa maailmaa lempein silmin katsellen."

- ote s. 121-122

Jon Kabat-Zinn: Olet jo perillä - tietoisen läsnäolon taito. Suom. Tuija Turpeinen. Basam Books, 2004 (alkuteos 1994)

2009-09-14T13:45:00.003+03:00

"Siddhartha kuunteli. Hän oli nyt kokonaan kuuntelija, täydellisesti kuunteluun syventynyt, aivan tyhjä, vain ääniä imevä korva, hän tunsi, että oli nyt oppinut kuuntelemisen taidon juurta jaksain. Jo usein hän oli kuullut tuon kaiken, nämä monet äänet joessa, tänään ne sointuivat uudella tavalla. Nyt hän ei enää voinut erottaa noita lukuisia ääniä toisistaan, ei iloisia itkevistä, ei lapsenomaisia miehekkäistä, ne kaikki kuuluivat yhteen, kaipuun valitus ja tietävän nauru, vihan huuto ja kuolevan voihkaisu, kaikki oli yhtä, kaikki äänet oli nivottu ja solmittu yhteen, ne olivat kietoutuneet toisiinsa tuhansin kerroin. Ja kaikki yhdessä, kaikki äänet, kaikki päämäärät, kaikki kaipaukset, kaikki kärsimykset, kaikki ilot, kaikki yhdessä oli tapahtumisen joki, oli elämän kuoro."

- ote s. 222-223, kirjan tekijä siteeraa Herman Hessen (1877-1962) Siddhartha-romaania

Graham Greene: Hiljainen amerikkalainen. Suom. Jouko Linturi. Keltainen kirjasto. Tammi, 1957 (alkuteos 1955)

2009-09-10T18:17:00.002+03:00

"Päivällisen jälkeen istuin ja odotin Pyleä huoneessani Rue Catinalin varrella. Hän oli sanonut: "Tulen viimeistään kymmeneltä", mutta kun keskiyön hetki sitten oli vierähtänyt, en enää malttanut pysyä aloillani, vaan läksin alas kadulle. Parvi vanhoja akkoja kyykötti porrastasanteella mustissa housuissaan; oli helmikuu ja sängyssä taisi olla liian kuuma maata. Joku riksankuljettaja polki pyörällään hitaasti joenvartta kohti, ja näin lamppujen hohtelevan siellä päin, minne uudet amerikkalaiset lentokoneet oli purettu laivoista. Pylestä ei näkynyt merkkiäkään missään päin koko pitkällä kadulla."

- ote romaanin alusta, s. 9

Mee-Tse: Kaksitoista kirjaa. Suom. Toivo Koskikallio. WSOY, 1964

2009-09-07T12:30:00.002+03:00

"Kohtaloon usko lamauttaa yritteliäisyyden, johtaa välinpitämättömyyteen ja tuottaa köyhyyttä ja kurjuutta maailmaan. Ihmiset, jotka laiskuutensa ja hillitsemättömien himojensa takia ovat joutuneet köyhyyteen, eivät löydä köyhyyden syytä omista virheistään, vaan panevat kaiken syyn kohtalon tilille. - Usko kohtaloon ei myöskään sovi yhteen minkään kasvatustoiminnan kanssa. Jos kehotetaan kansaa opiskelemaan ja samalla saarnataan heille uskoa kohtaloon, voidaan yhtä hyvin käskeä heitä paljastamaan päänsä ja samalla vaatia pitämään lakkia päässään.

Kokemusperäisten havaintojen perusteella hän todistaa henkien ja aaveiden olemassaolon. - "Jos jotkut ovat nähneet tai kuulleet niitä, niin ne ovat olemassa. Jos kukaan ei ole niitä nähnyt tai kuullut, ei niitä ole olemassa." - Tämän yleisen väittämän pohjalta hän kehottaa vastustajiaan tiedustelemaan kansanjoukoilta, ketkä ovat nähneet henkiä, ja lukemaan historiallisten henkilöiden todistuksia henkien näkemisestä."

- ote s. 23

Ymmärryksen ylistys. Toim. ja suom. Kiamars Baghbani. ntamo, 2007

2009-08-29T20:35:00.002+03:00

"Koruommel

lumenvärisen kankaan nurkan
oksat vihertävät
jokaisessa oksassa kasvaa kukka
äitini kuin kevät
tekee kukkia kankaan nurkkaan
kasvattaa nupun
ja koruommellanka
kiertää kukkien varsia kuin mahla
siskoni haluaa poimia kukkia oksalta pihalla,
mutta puun yli varpunen
näkee kukan unissa
varpusen suu täynnä kukkien tuoksua
pihan muurilla liikkuu kissa ja kukka on lakastunut
äitini kuin kevät
tekee kukkia kankaan nurkkaan
hänen koruommellankansa on lyhyt
äitini pelkää
että nuput eivät kukoistaisi!"

- Tämä Omran Salahin (1947-2006) runo on sivulla 80 Kiamars Baghbanin valikoimassa, toimittamassa ja kääntämässä persiankielisen runouden kokoelmassa.

Zinaida Lindén: Ennen maanjäristystä. Suom. Jaana Nikula. Gummerus, 2005 (alkuteos 2004)

2009-08-21T09:54:00.002+03:00

"Te olette kookas mies, harrastatte sumoa", hän sanoi minulle. "Mutta jopa minä tunnen olevani Japanissa jättiläinen miniatyyrimaailmassa. Ajatelkaa japanilaista puutarhaa - se on lapsellinen malli maailmankaikkeudesta. Siinä on sekä vuoria että meriä, vähän molempia. Japanilaiset yrittävät jatkuvasti ratkaista maailmankaikkeuden arvoitusta pikkiriikkisessä tilassa, kasvattamalla bonsaipuita, rakentamalla äärettömän pieniä nauhureita... Se on heidän korkeateknologisen maailmanvalloituksensa salaisuus."

Stefan Högl rakasti Japania muttei samoin kuin Ellen. Hänen rakkautensa ei ilmennyt kabuki-teatterissa huuteluna. Hän vain asui Japanissa ja hoiteli asioitaan, näytteli oppineen eurooppalaisen roolia ja sellainen hän todella olikin.

Tuntui kuin Högl olisi elänyt tuhansia vuosia. Tarkkaillessani häntä aloin uskoa jälleensyntymiseen ja vaeltavaan juutalaiseen. Saatoin kuvitella Höglin roomalaisessa purppurareunaisessa toogassa, alkemistin viitassa, Napoleonin kolmikolkkahatussa tai militäärikommunistin khakin värisissä ratsastushousuissa. Yhtä en kuitenkaan osannut kuvitella - Stefan Högliä farkuissa tai kukallisissa shortseissa.

- ote s. 216

Haruki Murakami: Kafka rannalla. Suom. Juhani Lindholm. Tammen Keltaista kirjastoa, 2009 (alkuteos 2002)

2009-08-14T20:09:00.005+03:00

"Jokainen meistä menettää jotakin, mikä on meille kallisarvoista", hän sanoo,kun puhelin on lakannut soimasta. "Tilaisuuksia, mahdollisuuksia,tunteita joita ei koskaan voi saada takaisin. Sellaista elämä on. Haluaisin kuitenkin ajatella, että meillä kaikilla on päämme sisällä pieni huone, johon ne muistot on varastoitu. Niin kuin tämän kirjaston kirjat hyllyissä. Ja meidän täytyy jatkuvasti laatia uusia arkistokortteja, jotta ymmärtäisimme, miten oma sydämemme toimii. Aina silloin tällöin pitää käydä pyyhkimässä pölyt, tuulettaa ja vaihtaa vedet kukkavaaseihin. Jokainen meistä elää omassa yksityissä kirjastossaan."

Tuijotin hänen lyijykynäänsä. Niin tuskalliselta kuin se tuntuukin, ainakin vähän aikaa minun on vielä oltava maailman kovin 15-vuotias. Tai ainakin teeskenneltävä sellaista. Vedän syvään henkeä, täytän keuhkoni ilmalla ja onnistun kiskaisemaan tunnemöykyn sisältäni. "Sopiiko, jos tulen joskus pistäytymään täällä?"

- ote s. 634

Per Olov Enqvist: Suistunut enkeli. Suom. Liisa Ryömä. Tammi, 1986 (alkuteos 1985)

2009-08-03T09:41:00.003+03:00

"Se laulu oli suunnaton, tähdistä haettu, ja se toistui yö yöltä kun oli pakkasta. Taivaanharppu soi aivan kuin joku olisi tammiyössä vedellyt jättijousella kielien yli, se soi, tuhat vuotta surua ja anteeksiantoa, sanattomasti ja murheellisesti, koko yökauden, lankojen toinen pää oli kiinnitetty erääseen puutaloon Länsipohjassa mutta toinen pää riippui avaruuden pisteessä, oli kiinnittynyt mustiin kuolleisiin tähtiin. Laulu tuli avaruudesta ja oli sanaton ja puhui siitä mikä oli sanatonta. Älä unohda meitä, se lauloi, me olemme sinun kaltaisiasi, älä unohda meitä.

Lankojen toinen pää oli mustissa kuolleissa tähdissä, laulu oli vaeltanut tuhat vuotta ja lopulta yltänyt noihin kahteen jotka istuivat siellä eräässä Länsipohjan puutalossa keskellä yötä. Laulu kertoi heistä. Me emme ole mykkiä, me olemme olemassa. He pitelivät toisiaan kädestä ja kuuntelivat taivaanharppua, ja poika nojasi päätään Pinonin käsivarteen, silmät kiinni.

Ja näki että hän oli melkein onnellinen."

- ote s. 62

Henrik Fexeus: Ajatusten lukijaksi. Otava, 2008 (alkuteos 2007)

2009-07-30T13:43:00.003+03:00

"Vahvasti kinesteettinen ihminen tietää tarkasti miltä kaikki tuntuu, sekä sisäisesti että ulkoisesti. Kinesteettinen ihminen kiinnittää huomiota sellaisiin seikkoihin kuin että aurinko häikäisee silmiä, tuoli on kova mutta pusero mukava. Tai että on hiukan kuuma, mutta muuten hänellä on hyvä olla. Kinesteettinen ihminen on loivaliikkeinen.Ennen kuin hän avaa suunsa, hänen pitää miettiä, tuntuvatko sanat oikeilta. Hän puhuu hitaasti, syvällä ja pehmeällä äänellä, tai kirkkaalla ja ohuella. Ruumiinkieli on usein niukkaa. Vähäiset eleet ovat verkkaisia ja keskittyvät vastsan tienoille. Kinesteettinen ihminen hengittää pallealla, mikä onkin ihmisen perusrakenteen mukaista. Katsekontakti ei ole hänelle yhtä tärkeä kuin muille, mutta kosketus sitäkin tärkeämpää. Kinesteettisen henkilön arkkityyppi on joulupukki, hiukan ylipainoinen mies, jolla on paksu nuttu ja tuuhea parta. Tai lämmin ja leppoisa muumimamma."

- ote s. 93

Anne B. Ragde: Vihreät niityt. Suom. Pirkko Talvio-Jaatinen.Tammi, 2009

2009-07-28T12:51:00.002+03:00

"Vanhus oli viimeinkin saanut sen kovasti toivomansa hoitopaikan Bynesetin vanhustenkodista Bråmyrassa. Margido ei ollut koskaan ennen nähnyt ihmisen muuttuvan niin täysin. Vanhus suorastaan säteili. Hän istui vasta-ajeltuna, puhtaana ja siisteissä vaatteissa omassa huoneessaan, ympärillään kirjoja ja TV ja radio. Joka aterialla hän söi toisten asukkien kanssa, ja oli käynyt selville, että monet heistä olivat hänelle ennestään tuttuja.

Hän tunsi olevansa turvassa, tunsi että hänestä pidettiin huolta. Tämän kaiken keskellä tuli siis nimenomaan vanhuksesta valopilkku. Margido oli käynyt katsomassa vanhusta kolme kertaa sen jälkeen kun tämä muutti vanhustenkotiin kymmenen päivää sitten, ja joka kerralla sieltä lähtiessä hänellä oli hyvä tunne. Torunnista he eivät puhuneet, Margido vältti ottamasta sitä aihetta puheeksi, hän kysyi mieluummin, mitä oli saatu päivälliseksi ja mitä henkilökuntaan kuuluvat olivat nimeltään ja millaisia he olivat.

Vanhus oli myös alkanut hymyillä aivan uudella tavalla, hymyä joka ylsi silmiin ja sai hänen poskensa väreilemään lähes lapsenomaisesti.

- ote s. 292

Marianne Backlén: Linnoitukset. Suom. Jaana Nikula. Gummerus, 2006

2009-07-13T11:21:00.006+03:00

"- Kuule, sinulla on lapsi valkoisen eurooppalaisen, ruskean intialaisen ja mustan karibialaisen kanssa. Eikö olisi aika täydentää lapsikatrasta vielä yhdellä tenavalla ja hankkia muksu itämaalaisen kanssa, esimerkiksi tuon hassun kiinalaisen hurmurin kanssa joka istuu tuolla?

Ulla nyökkäsi harkitsevasti ja yritti pysytellä vakavana.

- On vain yksi ongelma, minulla on pari hassua ikävuotta liikaa.

Susanne silmäili lehtiartikkelia heidän odottaessaan Pihlajasaaren venettä.

- Ajattele, ensin pelkäsin, että kuollut mies olisi Ana-Marian isä. Mutta kun olin puhunut hänen kanssaan, totesin että hän oli edelleen elossa ja hyvässä tallessa...

- Kumma ettei kuolinsyytä mainita. Sairauskohtauksenhan voi varmaan todeta heti lääkärintutkimuksen yhteydessä. Ja myöhemmin ruumiinavauksessa.

Sussi nyökkäsi synkänoloisena. He ajattelivat molemmat nuorta etiopialaista joka oli löydetty hukkuneena Ruoholahden kanavasta ja nigerialaista jonka väitettiin kolhineen itsensä kuoliaaksi pudotessaan kellarinportailta Turussa."

- ote s. 70-71

Linda Olsson: Laulaisin sinulle lempeitä lauluja. Suom. Anuirmeli Sallamo-Lavi. Gummerus, 2009

2009-07-06T12:40:00.002+03:00

"Ne eivät kuitenkaan takerru toisiinsa niin kuin nämä uudet talot", Veronika sanoi. "Vanhat talot näyttävät siltä kuin ne olisivat kehittyneet orgaanisesti, ajan kuluessa. Ne eivät ole mikään yhtenäinen ryhmä - ne ovat yksilöitä, erillisiä rakennuksia." He jatkoivat matkaa jokea kohti.

"Olen ajatellut ihmisiä, jotka asuvat täällä, näissä uusissa taloissa", Astrid sanoi. "He taitavat olla vanhoja. Enkä usko, että he ovat lainkaan epätoivoisia. Tai peloissaan." Hän oli hetken vaiti. "Minä taidan tietää, mitä he etsivät." Astrid nosti katseensa taivaalle, missä sumu kietoi laskevan auringon heikon valon sisäänsä. " He ovat varmaankin tulleet tänne ollakseen yhdessä. He ovat tajunneet, että tarvitsevat muita ihmisiä. Ja ovat toimineet sen pohjalta ennen kuin on ollut liian myöhäistä. Toivottavasti olen oikeassa. Minusta on sopivaa, että vanhat ihmiset asuvat uusissa taloissa ja nuoret muuttavat vanhoihin." Hän taputti Veronikan käsivartta. "Haluan ajatella, että he eivät tukeudu toisiinsa pelkonsa vuoksi. Ei, vaan he haluavat säilyttää toiset elämäänsä. Ja minusta se on hyvä asia."

- ote s. 302-303

Mikko Ylikangas: Unileipää, kuolonvettä, spiidiä - huumeet Suomessa 1800-1950. Atena, 2009

2009-07-01T10:28:00.002+03:00

"Heroiini oli sodan aikana yksi tärkeimmistä yleislääkkeistä etenkin talvisin. Kun miehet joutuivat menemään kuumista ja hikisistä korsuista ulos vartioon ja pakkaseen, oli seurauksena jatkuvaa yskää. (viite 385) Yskän taltuttamiseen käytettiin halpaa ja tehokasta heroiinia, etenkin koska vaihtoehtoisen lääkeaineen, kodeiinin, saanti oli vaikeaa. (viite 386) Armeija käytti myös yskämikstuuroita, joiden vaikuttava aine oli lähes yksinomaan heroiini. (viite 387)

Joukko-osastoissa lääkintämiehillä oli runsaasti heroiinitabletteja, joita he jakoivat miehille. Etuvartioon lähtijöille annettiin viiden tabletin pakkaus yskänkohtausta varten. "Se rauhoittaisi, sanottiin. Ja kun he sitten söivät niitä, se toden totta rauhoitti!" (viite 388) Rintamaoloissa heroiinin jakelun valvontaan ei osattu kiinnittää riittävästi huomiota. Tabletteja jaettiin ilman erityistä valvontaa tai varoittamatta liikakäytön mahdollisista haitoista. (viite 389) Heroiinia käytettiin rintamaoloissa yskän lisäksi yleisesti myös reumaattisiin vaivoihin ja muihin särkyihin."

- ote s. 148-149

Märta Tikkanen: Yksityisalue. Suom. Raija Jänicke. Tammi, 1996

2009-06-23T11:59:00.004+03:00

"Taivas ja lumi ja appelsiinin tuoksu ja kiihkeä vartalo, joka painoi minut lumista jäätä vasten, lunta paljaalla iholla ja hänen kätensä, niin, arvaat kai miten siinä kävi.

Ja viime viikolla.

Ja toissapäivänä.

Minä kaipaan sinua niin että tuskin pysyn pystyssä enkä ole rakastunut Jerkeriin eikä hän kiinnosta minua ja se oli leikkiä ja mieletöntä iloa, sano mitä sanot ja viskaa minut vaikka korppikotkien ruuaksi, mutta en osaa edes katua, sillä en mahda itselleni mitään ja tulen tekemään sen uudelleen.

Niin se on.

Mikset sinä käsitä ettet yksinkertaisesti voi jättää minua yksin?

Nähtävästi minulla ei ole minkäänlaista moraalia."

- ote s. 76

Toni Morrison: Armolahja. Suom. Seppo Loponen. Tammen Keltaisen kirjaston 394.teos. Tammi, 2009 (alkuteos 2008)

2009-06-12T09:43:00.005+03:00

"Älä pelkää. Kertomukseni ei voi satuttaa sinua vaikka mitä olenkin tehnyt, ja lupaan maata hiljaa pimeässä - ehkä itkeskelen tai välillä näen taas sen veren - mutta ikinä enää en oikaise kerältä ja kavahda pystyyn hampaat irvessä. Minä selitän. Voit pitää kertomustani rippinä, jos haluat, mutta rippinä joka vilisee erikoisuuksia, sellaisia joita tapaa vain unissa ja silloin kun pannun höyryssä häilyy koiran sivukuva. Tai kun hyllyllä istuva maissintähkänukke retkottaa kohta huoneen nurkassa ja on selvää, mikä kataluus sen sinne vei. Kummempaakin tapahtuu koko ajan kaikkialla. Tiedät kyllä. Yksi kysymys kuuluu, kuka on syypää? Toinen kuuluu, osaatko lukea? Ellei riikinkukkoemo millään haudo, niin minä tulkitsen sen oikopäätä ja enkös samana yönä näe a minha mãen seisovan käsikkäin pienen poikansa kanssa ja kenkieni pullottavan hänen esiliinansa taskussa."

- ote kirjan alusta.

Göran Tunström: Kuuvieras. Suom. Arto Häilä. Gummerus, 1999 (alkuteos 1998)

2009-06-08T12:15:00.003+03:00

"Sitten me söimme. Olin yliarvioinut ruokahalumme; kun Holmberg jälkiruoan kohdalla nousi ja lausui säkeet, jotka olen siteerannut ensimmäisessä luvussa, kaikki syömättä jäänyt ruoka katseli minua pilkallisin silmin. Ja kun Holmberg julisti: "Me maljan sulle tahdomme nyt kohottaa. Kohti tähtiä voit aivan pian kurkottaa!" me kaikki jo tiesimme, että se kuulosti kerrassaan raivostuttavan väärältä. Kumaraselkäisenä, tukeva leuka eteen työnnettynä, lasit nenänpäässä killuen Harald joutui vastaanottamaan paketin ja avaamaan sen meidän nähtemme.

Tälle miehelle ei olisi pitänyt lahjoittaa teleskooppia. Hän käänteli ja väänteli kapistusta ehtiäkseen kehittää kasvoilleen sopivan kiitollisen ilmeen:

- Jaaha, hän saa viimein sanotuksi. - No johan nyt on.

Juuri siinä tunnelmassa Vieras astui esiin varjoista ja sanoi: "Te katselette Mare Tranquillitatusta. Rauhallisuuden merta. Minä en karttoja kaipaa, tiedän sen aivan varmasti, sillä olen juuri tullut sieltä."

Juuri siinä tunnelmassa Vieras katosi hoiperrellen pimeyteen."

- ote s. 78

Marjatta Raitanen: Elämän alkulähteille - hoitajan oppivuodet. Omakustanne, 2009.

2009-06-02T15:38:00.003+03:00

"Arja jatkoi äitiysneuvolan terveydenhoitajan työssä eläkeikään asti. Hän oli viihtynyt sairaanhoitajan työssä. Kätilötyötä sairaalassa hän oli pitänyt erittäin antoisana ja vaativana. Neuvolatyössä Arja oli tuntenut olevansa näköalapaikalla. Neuvolatyöntekijällä oli oikeus ja velvollisuus osallistua määräajoin opintopäiville ja täydennysoppijaksoille. Hänen työvuosiensa aikana tapahtui paljon muutoksia yhteiskunnassa, koulutuksessa ja työelämässä. Lääketiede ja hoitotiede kehittyivät jatkuvasti. Tuli parempia sikiön voinnista kertovia tutkimus- ja hoitovälineitä. Tämä vaikutti kätilön työhön ja sen kehitykseen."

- ote s. 88

Katri Sarmavuori. Tie kiinnostukseen. Btj kirjastopalvelu, 1998

2009-05-28T08:32:00.004+03:00

"Oppilaille luettiin Sedrikin kaksi ensimmäistä kappaletta. Sen perusteella oppilaiden piti kirjoittaa tarinalle mieleisensä jatko. Tyttöjen ennakointina oli yleensä onnellinen loppu. Nipsu saa Sedrikin takaisin. Pojilla oli usein onneton loppu: Nipsu tekee itsemurhan, Sedrik joutuu kaatopaikalle tai Nipsu kuolee syömättömyyteen. Kertomuksen pääideaksi nähtiin, että tavaroilla ei saa onnea. Monissa ennakoinneissa oli kiinnitetty huomiota tekstin materiaalisuuteen. Nipsu katuu tekoaan ja ymmärtää sen, että omistaminen ei ole elämässä tärkeintä. Vastauksissa saattoi olla jo syvällistä pohdintaa.

Muumimamma ompelee Nipsulle uuden lelukoiran, joka ei tietenkään ole Nipsulle aluksi yhtä rakas kuin Sedrik I. Eihän sillä ole samanlaisia jalokiviä eikä yhtä hienoa kuukiveä. Ajan kuluessa Muumimamman tekemästä koirasta kuitenkin tulee Nipsulle uusi Sedrik. Kun Nipsu sen tajuaa, hän päättää mielessään, ettei koskaan enää suostu luopumaan rakkaimmasta lelustaan, Sedrikistä. (Tytön ennakointi, Nousiainen)"

- ote s. 154

Leena Parkkinen: Sinun jälkeesi, Max. Teos, 2009

2009-05-22T12:56:00.003+03:00

"Menimme aikaisin sänkyyn vodkalasin, kirjan ja elokuvalehden kanssa. Lehti oli Maxin, hän rakasti sen kaltaisia julkaisuja, leikkasi Greta Garbon kuvat talteen ja prässäsi niitä kirjojen väliin. Kuulostelin käytävän ääniä ja säpsähtelin jokaiseen napsahdukseen. Silmäni valuivat kirjan riviltä toiselle. Palasin koko ajan taaksepäin kun sekoitin henkilöiden nimet toisiinsa. Hissi kolahti.

"Sinulla on hissiongelma", Max sanoi lopulta. Tuhahdin.

"Sellainen sinä olet. Odotat aina, että seuraavalla oven avauksella hissistä astuu esiin jotain hienoa ja uutta. Odotat jokaista vieterioven kolausta, joka kertoo jonkun saapuvan. Mieluiten Iriksen, mutta myös minkä tahansa muun. Hyvän tai pahan. Sinä olet tarkkailija, joka odottaa muutosta muualta. Et halua itse muuttaa mitään, odotat toista ihmistä joka tulee ja tekee valinnat sinun puolestasi."

"Älä ole typerä."

"Minä olen väsynyt siihen", Max sanoi. "Väsynyt elämään sinun puolestasi."

Nousin ylös vuoteelta ja Max raahautui perässä. Hän mutisi itsekseen sitoessaan solmukettani. "Mitä?" kysyin, mutta hän vain puisti päätään.

"Haetaan vaan se tyttö. Sitähän sinä haluat."

- ote s. 276-277

Anna Kontula: Tästä äiti varoitti. Into -pamflettisarja. Like, 2009

2009-05-18T09:18:00.002+03:00

"Jokainen syntyy tiettyyn historialliseen hetkeen ja asemaan ja voi vain rajallisesti tavoittaa kanssaihmistensä todellisuuden - sitä rajallisemmin, mitä erilaisemmista lähtökohdista toinen maailmaa tarkastelee. Vahingolliseksi tämä erilaisuus muodostuu vasta silloin, kun se on myös eriarvoisuutta ja ihmisiä lakkaa kiinnostamasta, millä tavoin he ovat tästä kaikesta vastuussa. Kun äitiemme feminismistä tuli poliittisesti korrektia, se pääsi pyykkituvasta kahvittelemaan vallan pehmeille sohville. Sukupuolten välinen tasa-arvo nähdään nykyään kysymyksenä, joka voidaan erottaa muista riiston mekanismeista ja jonka ajamiseksi on mahdollista liittoutua sellaisten tahojen kanssa, joille esimerkiksi kapitalismi ei ole ongelma.

Vasemmistolaisen seksiradikaalin näkökulmasta ilmiö on kummallinen osoitus tasa-arvokäsitteen merkityksen unohtamisesta: Mitä minua hyödyttää laskea, montako naista taloudelliseen tai poliittiseen eliittiin kuuluu? Eikö tasa-arvon ideana ollut, ettei eliittejä tunnusteta lainkaan? Luokka, seksuaalinen suuntautuminen ja etninen tausta vaikuttavat kaikki siihen, miten myös feministisen analyysin ja kamppailujen tulee kytkeytyä muihin yhteiskunnallisiin liikkeisiin, joissa vaaditaan ihmisten vapautta ja tasa-arvoa."

- ote s. 91-92

Jens Lapidus: Rahalla saa. Stockholm noir 1. Suom. Anu Koivunen. Like, 2008 (alkuteos 2006)

2009-05-14T14:42:00.003+03:00

"Back in business. J-boy oli jo pitkään tuntenut olevansa kaupungin häijyin gangsteri. El choro. Tuhkasta tuuleen. Hän oli noussut, vaikka muut luulivat, että hänet oli tyrmätty.

Hänen elämänsä täytti oikeutettu viha ja kovan luokan kokaiinikauppa. Vihan kohteena Radovan & Co. He jotka olivat hakanneet hänet henkihieveriin. Kolakauppa: Abdulkarimin bisneksiä.

Jorge kuitenkin pitäisi kiinni suunnitelmistaan ja panisi Radovanin imperiumin lopullisesti nurin. Varmistaisi että jugoslaavimafioso joutuisi loppuiäkseen häkkiin tai murskattaisiin täysin. Hän tarvitsi vain lisää tietoa ja aikaa suunnitteluun.

R:n päivä koittaisi vielä. Siitä Jorgelito oli täysin varma."

- ote s. 220

Riku Korhonen: Hyvästi tytöt. Sammakko, 2009

2009-05-11T10:07:00.002+03:00

"Kuvittele, että sinulla on sydän. Kuvittele sen lyövän. Kuvittele, että on kesä ja sinä vietät sen urheilusalin välinevarastoon lukittuna. Olet vanha voimistelupukki, naarmuiset puujalkasi ovat jäykät, ja vuosikymmenten parkitsema nahkapäällysteesi halkeilee. Mutta sinulla on sydän joka lyö.

On pimeä. Välinevaraston kesä on koivunoksien suhinaa ilmanvaihtoventtiilissä. Välinevaraston kesä on täyspitkää ikävää. Välinevaraston ovessa on messinkinen riippulukko, ja sinä olet jalostanut tunteistasi sentimentaalista runoutta tietämättä, kenen taskussa avain on.

Lepää, kestä, odota. Näe unia. Ole vaatimaton. Nämä eivät enää ole sinun kunniasi päiviä, mutta niin kauan kuin menneet kosketukset muistaa, ne eivät ole kokonaan jäähtyneet.

Eräänä elokuun aamuna kuulet äänet pukuhuoneesta. On kuin käytävää pitkin syöksyisi adrenaliinihumalaisten muuttolintujen parvi. Välinevaraston pimeässä sydämesi lähettää pimeitä aaltoja. Kesä on ohi, ja urheilulukion tytöt ovat palanneet kouluun. He tulevat rannoilta ja uimastadioneilta ja juoksuratojen tartanilta ja tekevät sen ruskettunein jäsenin, kantaen hellepäivien muistoa kaulakuopassaan."

- ote s. 48-49, kertomuksen "Urheilulukion tytöt" alku

Herbjorg Wassmo: Seitsemäs kohtaaminen. Suom. Katriina Savolainen. Otava, 2003 (alkuteos 2000)

2009-05-04T08:42:00.002+03:00

"Gorm päätti että oli mahdollista olla kirjailija, vaikka kukaan ei lukenutkaan mitä hän kirjoitti. Oli jotenkin suurenmoista olla kirjailija, josta ei tiedetty ja jota ei luettu. Sellainen joka ei ollut huomion tarpeessa.

Mutta ensin hänen piti kyllä elää rankasti ja nopeasti sekä saada tilaisuus kokea tarpeellinen määrä hulluutta. Mikä oikeastaan oli muistiin merkitsemisen arvoista? Oliko itse tapahtuma tärkeä? Vai muistiinpanojen tekeminen sinällään? Oliko ylipäätään välttämätöntä ajatella mikä kannatti pukea sanoiksi?

Miksi runoilijat kirjoittivat menetetystä rakkaudesta ja ajan kulumisesta ilman että ihmisistä tuli sen onnellisempia? Johtuiko se siitä etteivät he tienneet miten ilmaista aitoa rakkautta? Ehkä he yksinkertaisesti eivät olleet kokeneet sitä, hän ajatteli. Ehkä he kirjoittivat kaipuusta juuri niin kuin hänkin.

Aamulla hytissä vahtivuoron jälkeen hän koetti kirjoittaa naisestaan. Hänen omasta ihmisestään. Mutta oli liian väsynyt. Nainen mureni kun Gorm yritti merkitä hänet muistiin. Mutta Gorm antoi hänelle nimen. Rut."

- ote s. 243

Mikko Reitala: Tähtihetki. Otava, 2009

2009-04-29T08:58:00.004+03:00

"Pablo oli suihkussa, kun ovikello soi.

Hän oli viettänyt koko aamun kokeilemalla vanhoja vaatteitaan, vintistä kaivettuja. Ne lojuivat pitkin olohuonetta, pölyltä tuoksuvina ja ryppyisinä. Pablo oli huono heittämään mitään pois. Pillejä stretchfarkkuja, niittivöitä, käsinrevittyjä t-paitoja. Hän oli ajanut parransänkensäkin pois ja katsellut itseään peilistä, joka puolelta. Nahkahousut eivät menneet ihan kiinni, mutta muuten hän oli näkemäänsä tyytyväinen.

Rapussa seisoi kaksi poliisia, virkapuvuissa.

Pablo tuijotti heitä hymyillen.

Toinen avasi suunsa ja sanoi jotain, ja Pablosta tuntui kuin hänen keuhkonsa olisivat lysähtäneet kasaan. Oli vaikea hengittää.

Nimi.

Poliisi oli sanonut vasta Pablon nimen. Ja se oli vasta alkua.

"Tullaan sisään."

Pablo tunsi, miten hänen takareitensä alkoivat kihelmöidä. Tunne siirtyi hetkessä alemmas, polvitaipeisiin, ja muutti ne kumiksi. Hänen jaloissaan oli yhtäkkiä ylimääräinen nivel.

Poliisit seurasivat häntä olohuoneeseen.

Pesonen ja Paananen.

Hauska tutustua.

"Mee vaan pukemaan päälles ni mennään sitte", Pesonen sanoi ja katseli ympärilleen.

Pablo ihmetteli, miksi miehet esittäytyivät hänelle, vaikka olivat vormuissa. Mitä nimillä oli väliä? Tulisiko tuttavuudesta pitkäkin?"

- ote s. 174-175

Olli Jalonen: 14 solmua Greenwichiin. Otava, 2008

2009-04-23T16:42:00.004+03:00

"Jos aikoi saada maailmaan uusia merkityksiä, jos halusi saada lävitse edes yhden uuden merkityksen niin kuin Greenwichin meridiaania pitkin kiertänyt uuden ajan tutkimusretki oli, se oli tarjottava puhtaana. Sen oli hyvä sisältää voitettavia ristiriitoja, yksi kuolema, yksi ero ja rakastuminen olivat hyviä palasia siinä, mutta ristiriitoineenkin sen tuli olla puhdas, puhdistettu turhasta sälästä ja hopearahan kirkas.

Sellainen oli merkitys, meille opetettiin. Me olimme onnekkaita kun saimme etuoikeuden olla mukana uuden merkityksen synnyttämisessä. Näin oli tehty Amundsenin jäämatkat ja Pearyn matka pohjoisnavalle. Uudemmista tutkimusmatkoista oli koko Transglobe Expedition kulkenut julkisuudessa juuri näin loppuhuipennukseensa asti kun Walesin prinssi otti hetkeksi Transgloben komentoonsa ja toi retkikunnan jäävahvistetun aluksen, vaikeuksien voittajat ja sankaruuden Thamesia pitkin Greenwichin rantaan."

- ote s. 371